|
Tositarinat etusivu Laura Ingalls Wilder Lauran perhe Muut ihmiset Lauran muutot Kotitalot Pieni talo -kirjat Matkakertomukset Omaelämäkerta Muita kirjoja Sekalaiset |
Neljä ensimmäistä vuotta
Kuuluisa Pieni talo -kirjasarja päättyy periaatteessa Onnen kultaisiin vuosiin, mutta Laura kirjoitti myös käsikirjoituksen,
jossa kertoo ensimmäisistä avioliittovuosistaan. Kirja löydettiin vasta Lauran kuoltua ja julkaistiin vasta tytär
Rosenkin kuoleman jälkeen myöhään vuonna 1971. Kirja kuvaa vuosia 1885–1889 – on siis käytännössä kronologista suoraa
luontevaa jatkoa varsinaiselle Lauran elämästä kertovalle seitsemän kirjan sarjalle.
Täysin varmasti ei ole tiedossa, milloin tämä on kirjoitettu. Tarkimmin Lauran elämään ja tuotantoon tutustuneet tutkijat uskovat hahmotelman syntyneen 1940-luvun lopulla, ja
Lauran jättäneen kirjan viimeistelemättä, koska menetti mielenkiintonsa Almanzon kuoltua. Tästä viimeistelyn
puutteesta johtuen, kirjoitustyyli on hieman erilainen.Kirja kertoo vaikeuksista, joita Laura ja Almanzo kärsivät ensimmäisten avioliittovuosiensa aikana – kuten sadon epäonnistuminen, velkaantuminen, poikalapsen kuolema ja tulipalo, joka tuhosi heidän kotinsa – mutta myös iloisista asioista, esimerkiksi Rosen syntymästä. © 1971 suom.: 1.p 1977 – 2.p 1977 – 3.p 1980 |
|||
|
tositarinat -
tv-sarja -
elokuvat -
minisarja -
musikaali -
kirjat
|