Tv-sarja etusivu

Jaksolista ja esityspäivät
Jakso-opas

Näyttelijät
Hahmot

Dvd

kausi 1

kausi 2

kausi 3

kausi 4

kausi 5

kausi 6

kausi 7

kausi 8

kausi 9

elokuvat

jättilaatikko

muita julkaisuja


 

DVD-julkaisut


Nykyään koko tv-sarja löytyy dvd-muodossa suomalaisillakin teksteillä varustettuina. Ensimmäinen dvd-versio ilmestyi kauppoihin Yhdysvalloissa kesällä 2003 ja viimeisenä tuli ulos kolmen päätöselokuvan laatikko lokakuussa 2006. Suomessa sarjaa alettiin julkaista elokuussa 2007.


Yksittäisien kausiboksien lisäksi on myynnissä parikin erilaista koko sarjan kattavaa jättipakettia. Amerikkalaisille on tarjolla myös hyvin paljon erilaisia pakettivaihtoehtoja. Tietyt teemajaksot sekä muuten mieleen jääneitä jaksoja on julkaistu jopa ihan yksittäisinä levyinä. Tällaisia ovat varsinkin kaksiosaiset tarinat kuten Maryn sokeutumisesta kertova Suurten muutosten aikaa, Ingallsien kotiinpaluusta kertova Preeria vie voiton, kuudennen kauden klassinen avausjakso Takaisin kouluun sekä moni muu sarjan juonen kannalta ns. kulminaatiojakso. Lisäksi yksittäisinä paketteina on julkaistu mm. joulujaksot. Luonnollisesti myös pilottielokuva on niinikään saatavana yksittäisenä levynä.

Alunperin Pieni talo kuvattiin NBC-tuotantoyhtiölle. Nämä ovat ne samat pitkät ja leikkaamattomat versiot, jotka Suomessakin Yle on esittänyt. Kun Yhdysvaltojen esitysoikeudet vuosia myöhemmin siirtyivät TBS:lle, oli mainosten osuus tunnin lähetysajasta suurempi kuin 70-luvulla. Tästä syystä uusintana esitettävistä versioista jouduttiin leikkaamaan useita kohtauksia pois tai muuten jaksoja typistämään. Imavisionin julkaisemat kausipaketit on digitalisoitu näistä televisioyhtiö TBS:n nauhoista ja siksi monet klassiset kohtaukset ovat näistä paketeista kadonneet aiheuttaen valtavasti närää amerikkalaisten fanien keskuudessa. Suomessa ilmestyvä dvd-sarja perustuu alkuperäisiin NBC:n nauhoihin ja jaksot ovat leikkaamattomia. Sen sijaan amerikkalaisista versioista löytyvät lisämateriaalit suomalaisista painoksista puolestaan puuttuvat.

Ihmetystä, kovasti kyselyä ja suurta huomiota ulkomaita myöden herätti aikanaan ikärajaluokitus, jonka suomalaiset kausiboksit saivat – ne kun olivat kiellettyjä alle 18-vuotiailta. Mm. brittiläinen uutistoimisto Reuters uutisoi näkyvästi, kuinka Pieni talo preerialla on suomalaisilta lapsilta kielletty. Syynä kieltoon ei suoranaisesti ollut alaikäisille sopimaton materiaali vaikka ilmeisesti juuri tästä syystä Yle ei tiettyjä jaksoja omassa ohjelmistossaan esitäkään. Laatikot saivat K-18 -leiman, koska julkaisija ei halunnut käyttää materiaalia Valtion elokuvatarkastamon maksullisessa hyväksynnässä, ja Suomessa kaikki tarkastamattomat julkaisut saivat kesäkuun 2009 loppuun saakka automaattisesti K-18 -merkinnän.

1.7.2009 tilanne kuitenkin muuttui lakimuutoksen myötä, ja sen jälkeen matalampien ikärajojen asettaminen ei enää edellyttänyt pakollista ennakkotarkastusta. Sen jälkeen suomalaisistakin kaupoista saattoi ostaa myös aiemmin julkaistuja bokseja, joihin oli liimattu päälle K-7 -tarra. Toki saman luokituksen saivat paria poikkeusta lukuun ottamatta suoraan myös tämän jälkeen julkaistut boksit.

STT tiedotti 1.7.09: "Televisiossa esitettyjen lapsille sallittujen ohjelmatallenteiden ennakkotarkastuksesta luovutaan. Aiemmin esimerkiksi kaikki lapsille sallitut televisiosarjoista kootut dvd-tallenteet piti tarkastaa ennen niiden levitystä. Vanhan lain ollessa voimassa esimerkiksi Pieni talo preerialla -dvd:n ikärajaksi jouduttiin asettamaan 18 vuotta, koska levittäjä ei halunnut maksaa tarkastuksesta. Uuden lain mukaan ohjelmista on edelleen tehtävä ilmoitus Valtion elokuvatarkastamolle, joka voi tarvittaessa vaatia tarkastusta. Laki astuu voimaan tänään."
   
           

tositarinat  -  tv-sarja  -  elokuvat  -  minisarja  -  musikaali  -  kirjat
sivusto info  -  tekijä / minä  -  tietolähteet / linkit  -  vieraskirja / Facebook  -  yhteys
© 2003–2010, 2015–2016  -  www.pienitalo.com