Tositarinat etusivu
Laura Ingalls Wilder
Almanzo Wilder
Rose Wilder Lane
Ingalls-historia
Wilder-historia
Eliza Jane Wilder
Lauran perhe
isovanhemmat
isoisovanhemmat
setiä ja tätejä
aviomies ja tytär
Almanzon perhe
Muut ihmiset
Lauran muutot
Kotitalot
Kirjat
Sekalaiset
Charles ja Caroline Ingalls
1. Charles Ingalls – lapsuus ja nuoruus (1836–59)
Charles Phillip Ingalls, Lauran isä, syntyi 10.1.1836 Cubassa, New Yorkin osavaltiossa. Vanhemmat olivat Pieni talo suuressa metsässä
-kirjan vaari ja mummo, Lansford ja Laura Ingalls.
Perheeseen kuului yhdeksän lasta ja melkoisesta lapsikatraasta huolimatta Ingallsit olivat aina kovasti matkalla länteen.
1845 Charlesin ollessa yhdeksänvuotias, perhe muutti Illinoisiin pieneen kasvavaan kylään, joka tunnetaan nykyään nimellä Chicago. Sieltä he matkasivat joitain kymmeniä kilometrejä pohjoiseen Wisconsinin osavaltion puolelle Oconomowoc-joen varrelle. He asettuivat tänne Milwaukee Countyn rajamaille lähelle Concordin kylää paikalle, jossa pian tutustuivat joen toiselle puolelle muuttaneeseen Quinerin perheeseen.
Perheiden lapsista tuli nopeasti erittäin hyviä ystäviä. Luonnollisesti he kävivät samaa koulua, osallistuivat samoihin juhliin ja illanviettoihin, leikkivät yhteisiä leikkejä, kävivät kalassa, uimassa, marjassa, ja talvisin kelkkamäessä ja luistelemassa – aina yhdessä.
Ingallsin sisarukset tekivät ahkerasti töitä oman tilan töiden ohella myös muilla tiloilla lisäansioita tienatakseen. Charles kävi lisäksi vielä kouluja aina kun rankoilta peltotöiltä kerkesi ja pian ymmärsi luku- ja kirjoitustaidon tärkeyden tulevaisuudessa.
Perheessä oltiin kovia tarinankertojia, mutta Charles piti myös lukemisesta. Hän käytti 17-vuotiaana kovalla työllä tienatut 1,25 dollaria ostaakseen kaksiosaisen kirjan Napoleonin elämästä.
Wisconsinissa asuessaan Charles oppi monien alojen osaajaksi; mm. metsästys-, ansastus-, kalastus- ja puusepän ja kirvesmiehen taidot kehittyivät mestarillisiksi. Näistä taidoista oli myöhemmin varsinkin preerialla jatkuvien vaikeuksien ja vitsausten keskellä eläessä valtavasti hyötyä ja monet hänen rakentamistaan taloista ovat yhä edelleenkin hyvässä kunnossa ja nähtävyyksiä.
Jo varhaisessa teini-iässä hän oppi tanssimaan ja soittamaan viuluaan. Kukaan ei osaa sanoa, kuinka Charles aikoinaan viulunsa hankki. Kenties hän oli ostanut sen kauppamatkustajalta tai vaihtanut joltain naapuriltaan. Jo teini-iästä kuitenkin alkoi elinikäinen ja lämmin suhde Charlesin ja viulun välillä. Oli yleisesti tiedossa, että illanistujaisissa parhaat tahdit tarjoiltiin Ingallsien luona. Häistä sadonkeruujuhliin, Charles ja viulu kutsuttiin luomaan tunnelmaa.
2. Caroline Quiner – lapsuus ja nuoruus (1839–59)
Caroline Lake Quiner syntyi 12.12.1839 Wisconsinin Brookfieldissä Henry ja Charlotte Quinerille.
Quinerit olivat itse asiassa olleet aivan Milwaukeen seudun ensimmäisten asuttajien joukossa. Perheen äiti ja isä olivat menneet naimisiin New Havenissa Connecticutissa 1831, ja olivat asuneet Ohiossa ja Indianassa ennen asettumistaan Wisconsiniin. Kun perheen tytär Caroline s yntyi 1839, sanottiin hänen olevan ensimmäinen valkoihoinen lapsi koko Milwaukeen alueella.
Quinerit kotiutuivat tänne Brookfieldin kaupunkiin, mutta eivät ehtineet viettää onnellista perhe-elämää kovinkaan pitkään.
Quinerin isä Henry teki aktiivisesti vaihtokauppaa alueen intiaanien kanssa tarjoten heille mm. eläinten nahkoja ja turkkeja. Syksyllä 1844 Henry lähti ylittämään Michigan järveä kuunarilla. Juuri ennen vastarantaa kova myrsky yllätti ja laiva miehistöineen ja matkustajineen katosi hyiseen veteen iäksi. Caroline oli vasta neljän vanha, mutta muisti hyvin kuinka sukulaiset saapuivat vankkureilla kertomaan huonot uutiset. Saman vuoden lopulla syntyi vielä perheen seitsemäs lapsi – tosin 12 vuotta aiemmin syntynyt esikoinen oli jo kuollut.
Ilman perheenpäätä kuusilapsisen perheen elämä oli erittäin vaikeaa. Ensimmäisen talven aikana he saivat apua ystävällisiltä intiaaneilta, jotka näin muistivat perhettä Henryn hyvien kauppojen johdosta. Silti ruoka ja puut loppuivat pian.
1847 Quinerit muuttivat maatilalle vain muutaman kilometrin päähän vanhasta mökistään Ingallsin perheen naapureiksi Oconomowoc joen vastarannalle. Tällä puolen jokea elivät Quinerin ja Holbrookin perheet. Kuten Ingallsit, myös Quinerit olivat tulleet idästä ja perheiden lapsista tuli hyviä ystäviä keskenään (myöhemmin jopa kolme aviopariakin).
1849 äiti nai connecticutilaisen maanviljelijän Frederick Hollbrookin, ja elämä helpottui huomattavasti. 1854 syntyi vielä Charlotte, josta myöhemmin tuli Lauran Lottie-täti.
Caroline tahtoi opettajaksi, sillä hänen äitinsä oli koulutettu nainen ja ennen naimisiinmenoaan ollut hänkin opettaja. Noihin aikoihin opettajaksi kelpasi ainoastaan naimaton nainen. 16-vuotiaana omat opiskelunsa lopetettuaan hän saikin opettajan todistuksen ja pääsi opettamaan samaan kouluun, jota itsekin sisaruksineen oli käynyt.
Aikalaisekseen naiseksi Caroline oli aikaansaava ja jämäkkä ja nuo ominaisuudet huomasi myös joen vastarannalla asuva nuori viulistipoika nimeltään Charles Ingalls. He tapasivat juhlissa ja kirkonmenoissa ja alkoivat tehdä kävelyretkiä joenrannalla. Carolinen lopetettua toisen lukuvuoden opettajana, Charles kosi ja sai myöntävän vastauksen.
3. Hra ja rva Ingalls (1860–65)
Helmikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1860, pastori Lyman vihki Charlesin ja Carolinen Concorden kaupungissa.
Pian häiden jälkeen otettu valokuva oli aarre, joka kulki perheen mukana vuosikymmenien ajan edestakaisin
ja ristiin rastiin pitkin preeriaa.
Nuorenparin ensimmäinen matka kohti länttä alkoi joko loppuvuodesta 1862 tai alkuvuonna 1863. Charlesin vanhemmat ja osa sisaruksista matkasi porukalla Wisconsinin Big Woodsiin, Pepin järven rannalle. Charles ja Caroline ostivat yhdessä Henry ja Polly Quinerin kanssa 80 eekkerin maatilan noin kymmenen kilometriä sisämaahan. Tuohon aikaan perheiden oli hyvä asua lähekkäin, sillä apua tarvitessa naapurit olivat erittäin harvassa ja moneen työhönkin tarvittiin kahta aikuista miestä. He vierailivat paljon toistensa luona ja siinä missä Ingallsin perheen koti oli hiljainen, Quinereilla riitti vilskettä; heillä oli jo kolme vilkasta lasta.
Päivät kuluivat maanviljelyn ja eläinten hoidon parissa ja juuri sisällissodan päättymisen aikoihin, 10.1.1865 syntyi perheen sinisilmäinen ja kultakutrinen esikoinen Mary Amelia. Kaksi vuotta myöhemmin tuli toinen tyttö, joka nimettiin Charlesin äidin mukaan Lauraksi.
4. Uudisraivaajavuodet ja perhe kasvaa (1866–85)
Tältä ajanjaksolta voit lukea tarkemman kuvauksen Lauran elämäkerrasta.
Alkuvuodesta 1879 Docia-täti tarjosi Charlesille työtä rautateiden johtotehtävissä Dakotan Territoriossa. Caroline ei olisi tahtonut enää uudestaan lähteä Walnut Grovesta, mutta lopulta suostui Charlesin luvattua tämän olevan perheen viimeinen muuttokerta. Charles möi nopeasti talon ja lähti töihin, mutta järjesti kuitenkin niin, että muu perhe sai asua talossa kunnes vakavasta sairaudesta toipuva Mary olisi tarpeeksi vahva matkustaakseen. Koko kesän ja kevään Charles ahkeroi työmaalla palkanlaskijana, tarvikevaraston hoitajana sekä pienen kaupan myyjänä. Hän lähetti kirjeitä ja palkkashekkejä tytöille Walnut Groveen. Syksymmällä rautatie pysähtyi Hopeajärven rannalle ja myös Caroline kolmen tytön kanssa tulivat paikalle.
Syksystä 1879 lähtien Ingallsit asuivat De Smetin alueella, useissa eri taloissa. 1881 Mary lähti kouluun Iowaan, 1883 Laura valmistui opettajaksi ja meni ensimmäisenä tytöistä naimisiin 1885 ja muutti omaan kotiin.
5. Vanhuus De Smetissä (1886–1902)
Nyt Laura oli muuttanut pois kotoa, ja Mary opiskeli edelleen Iowassa. Charles ja Caroline kyllästyivät viljelyyn ja jouluna 1887 muuttivat De Smetin
maatilaltaan kaupunkiasuntoon pysyvästi. Charles rakensi kodikkaan talon Kolmannelle kadulle, josta Carriella ja Gracella oli lyhyt koulumatka.
Charles jatkoi kaupungissa mm. puusepän töitä, ja eli tässä talossa Carolinen kanssa elämänsä loppuun saakka. 1889 Mary valmistui ja palasi kotiin.
1894 Laura muutti Almanzon ja Rosen kanssa yli tuhannen kilometrin päähän Missouriin, mutta he pitivät aktiivisesti yhteyttä kirjeitse. Mary, Carrie ja Grace asuivat kaikki kotona, kunnes Grace meni naimisiin 1901 ja muutti pois.
Charles työskenteli kaupungissa puuseppänä, mutta oli mukana suurin piirtein kaikessa muussakin kaupungin toiminnassa. Hän oli De Smetissä ainakin teurastaja, rauhantuomari, apulaissheriffi, kauppias ja aktiivinen koululautakunnan jäsen.
Laura kuvasi isänsä mieheksi, joka tahtoi ainoastaan perheensä parasta, mutta jonka asiat eivät koskaan sujuneet toivotulla tavalla. Toukokuussa 1902 Laura sai Mansfieldiin kirjeen, jossa pyydettiin pikaisesti kotiin; Pa oli kuolemaisillaan. Kotityöt jäivät 15-vuotiaalle Roselle ja Laura matkusti junilla Etelä-Dakotaan. Iloinen viulu ei ollut tuvassa vastassa ja toivottamassa tervetulleeksi, mutta Laura ehti ajoissa nähdäkseen vielä isänsä elossa. Kesäkuun kahdeksas päivä, tyttöjen läsnä ollessa, Charles nukkui pois. Hän oli 66-vuotias. Hautajaisissa soitettiin Charlesin suosikkivirsi Täältä puolehen ylhäisen maan.
Laura vietti vielä hetken äidin, Maryn ja Carrien luona, ja kotiin lähtiessään vilkutti Marylle ja Carolinelle viimeisen kerran. Carrie vieraili Mansfieldissä Lauran luona kyllä 1903, mutta äitiään ja sokeaa isosiskoaan Laura ei nähnyt enää koskaan.
6. Leskirouva Caroline Ingalls (1903–1924)
Charlesin toiveen mukaisesti, Laura sai
viulun ja säilytti sitä huolella vuosikymmeniä. Vasta toisen maailmansodan jälkeen Laura, Carrie ja Rose
päättivät yhdessä lahjoittaa Charlesin viulun museolle. Soitin matkasi takaisin preerialle Etelä-Dakotaan ja osavaltion historiallinen museo asetti
sen kunniapaikalle. Laura tunsi suurta onnistumisen mielihyvää, sillä hän tiesi nyt, että omien kirjoitustensa ansiosta hänen isänsä ei tulisi koskaan
unohtumaan. Nykyään Rocky Ridge päivän juhlassa soittimella soitetaan joka kesä Ingallsin perheen suosikkilauluja yli sadan vuoden takaa.
Charlesin kuoleman jälkeen Caroline ja Mary asuivat vuosikausia kahdestaan De Smetin talossa. Vuonna 1918 79-vuotias Caroline sairastui pahoin ja nyt Grace tuli auttamaan Maryä äitinsä hoitamisessa.
Äitiään Laura kuvaili lempeäksi, mutta ahkeraksi naiseksi, joka taisteli kasvattaakseen neljästä tyttärestään sivistyneitä ja hyvätapaisia keskellä villiä länttä. Hän tahtoi perheen aina asuvan hyvien opiskelumahdollisuuksien lähellä. Vaikka Caroline opetti ja vaati tytöiltä hyviä käytöstapoja ja suvaitsevaisuutta, Laura muistelee äitinsä itse halveksineen ja pelänneen intiaaneja yli kaiken. Caroline oli lahjakas mm. hattujen tekemisessä, puutarhanhoidossa, ruuanlaitossa, ompelussa ja oikeastaan kaikessa käytännönläheisessä työssä. Voisi sanoa hänen erityisosaamisekseen taidon osata käyttää yleensäkin rajalliset tarvikkeet tehokkaasti hyödyksi.
Caroline kuoli De Smetissä 20.4.1924 84-vuotiaana. Carolinen ja Charlesin haudat löytyvät De Smetin hautausmaalta. Itse asiassa koko Ingallsin perhe Lauraa (jolla on yhteinen hauta Almanzon kanssa Mansfieldissä) lukuun ottamatta, on haudattu tänne vierekkäin.
Caroline ei koskaan käynyt kylässä Lauran kotona Missourissa eikä Laurakaan tehnyt matkaa tähän suuntaan kuin vasta vuosia Maryn ja Carolinen kuoleman jälkeen kesällä 1931. Tällöin ei tällä alueella enää elänyt muita perheenjäseniä kuin Grace.
Joitain Lauran kirjoissakin mainittuja Carolinen esineitä kuten mansikanmuotoinen hiusneula sekä ompelukone, on nykyään näytteillä Missourin Mansfieldissä.
