Tositarinat etusivu
Laura Ingalls Wilder
Lauran perhe
Muut ihmiset
Lauran muutot
Kotitalot
Muut tilat
Kirjat
Sekalaiset
Burr Oak (Iowa)
1876–77
Heidän saapuessaan kaupunkiin Laura huomasi heti, että tämä ei ollut uusi ja raikas kaupunki kuten Walnut Grove oli ollut. Tämä oli vanha ja synkkä kaupunki täynnä ankeita punatiilitaloja. Laura kertoi: "pidin paljon enemmän uusista kaupungeista, ja olin varma että isä piti myös".
1850 asutettu Burr Oak sijaitsi vilkkaassa risteyskohdassa ja kaupungissa saattoi pysähtyä yöksi jopa hurjasti yli kolmesataa vankkuria, joten musiikki soi ja keskusta vilisi jatkuvasti uusia ihmisiä, jotka usein jatkoivat seuraavana aamuna matkaansa eivätkä koskaan palanneet. Burr Oak House oli yhteisön kohtaamispaikka, jossa pidettiin tansseja, häitä ja muita kylän pippaloita.
Burr Oak House oli kaikesta päätellen ollut vuosia sangen kehno bisnesidea. Majatalo oli perustettu herra Beldingin toimesta jo vuonna 1851. Tämän jälkeen hotelli-majatalolla oli ollut pitkä liuta omistajia, jotka kerta toisensa jälkeen möivät sen eteenpäin vuoden parin välein.
Esimerkiksi John Waggoner yritti peräti neljään kertaan saada yritystä kannattamaan, mutta aina hän joutui sen myymään pois. Waggoner möi Burr Oak Housen pois neljännen kerran vuonna 1873. Ostaja oli William Masters, joka sittemmin nimesi majatalon Masters Hotelliksi. Hän vuorostaan möi hotellin Ingallsien hyville ystäville, walnutgrovelaiselle Steadmanin pariskunnalle 2 000 dollarin hintaan 21.10.1876. Masters itse puolestaan vei perheensä vastakkaiseen suuntaan Walnut Groveen veljensä Samuel Mastersin asutuksille.
Masters Hotel alias Burr Oak House ennen ja nyt
Ingallsit
Steadmanit olivat sopineet Ingallsien kanssa hotellitöiden jakamisesta syksystä alkaen. Niinpä Ingallsitkin muuttivat syksyllä 1876 Burr Oak Houseen töihin ja asumaan.Steadmanin pariskunnalla oli kolme poikaa; Johnny, Ruben ja Tommy. Ingallsit jakoivat heidän kanssaan vilkkaan hotellin työt ja voitot. Heidän asuessaan hotellissa, Charlesilla oli kädet täynnä työtä kuten myös Carolinella. Myös lapset tekivät kevyimpiä töitä, mutta silti he tarvitsivat lisäksi palkallisen Amyn hoitamaan mm. keittiöaskareita. Amyllä oli kerrottavanaan paljon tarinoita hotellista, sen entisistä omistajista ja vieraista. "Luodinreikä ovessa oli meistä lapsista varsin jännittävä..." Muiden töiden ohella Mary ja Laura vahtivat nuorinta Steadmanin poikaa Tommya, milloin koululta kerkesivät.
Ei tiedetä, olivatko Charles ja Caroline hotellin pidossa mukana osakkaina vai pelkästään palkallisina. Joka tapauksessa Lauralla oli selvä käsitys siitä, että Charles – tai koko perhe – ei työstä juurikaan tienannut. Ei tiedetä myöskään sitä, missä huoneessa Ingallsit asuivat. Pian joulun jälkeen he joka tapauksessa muuttivat parin talon päähän hotellista vuokrahuoneeseen Kimballin ruokakaupan yläkertaan. Charles ei viihtynyt hotellityössä ja hän meni osakkaaksi myllylle, jossa jauhettiin lähes kaikki paikallisten viljelijöiden vehnät ja maissit jauhoiksi. Kevään tultua hän möi osuutensa myllystä ja teki sekalaisia töitä alueen maatiloilla.
Majatalo-hotellissa asui muutama vakituinen asukas, mm. herra Reed, joka oli Lauran ja Maryn (ja myös ehkä täällä ensimmäisen luokkansa aloittaneen Carrien) 16-vuotias opettaja. Laura piti opettaja Reedistä kovasti ja myöhemmin kirjoitti olevansa tälle ikuisesti kiitollinen siitä, kuinka Reed innosti häntä lukemaan. Itse asiassa molemmat tytöt pitivät lukemisesta niin kovin, että iltaisin heillä oli tapana lukea kovaan ääneen runoja ja tarinoita Kimballin ruokakaupan yläkerran huoneessaan. Charles paljasti vasta vuosia myöhemmin tytöille, että kaupan asiakkaat kerääntyivät usein kaupan puolelle portaiden juureen salaa kuuntelemaan Maryn ja Lauran kovaan ääneen ja antaumuksella lausumia runoteoksia.
Maryn ja Lauran tiilikoulu ja opettaja Mr. William Reed
Hotelli, viinahöyryt, kirves-Benson, vuokratalo ja Grace
Kimballin ruokakaupan yläkerran huone oli aivan saluunan vieressä eikä Charles tahtonut Carolinen viettävän päiviään yksin pienten tyttöjen kanssa sellaisessa paikassa. Lopulta saluunasta syttynyt tulipalo oli polttaa koko kaupungin, ja se oli viimeinen pisara. Charles osallistui palon sammuttamiseen muiden kylän miesten kanssa, mutta nokisena sammutustöistä palattuaan totesi, että "jos hän olisi saanut päättää, olisi koko saluuna joutanut palaa poroksi. Mutta kun se sattui olemaan aivan heidän naapurissa..."Lisäksi jatkuvat vaaratilanteet, ammuskelut ja humalaisten kuolemantapaukset olivat vähän liikaa. Hotellin palvelustyttö Amyn sulhanen oli yksi saluunan kanta-asiakkaista. Eräänä iltana hän oli sammunut pitkän ryyppyputken päätteeksi ja jäänyt saluunaan lukkojen taa. Herättyään keskellä yötä hän päätti laittaa tupakiksi, muta tulitikun raapaistuaan sikarin sijaa tuleen syttyikin hänen viinanhöyryiset vaatteensa ja koko mies paloi kuoliaaksi. Tämän tarinan Charles kertoi kotona tytöille, mutta ei ole varmaa onko tarina tosi vai oliko se kenties ainoastaan tytöille annettua asennekasvatusta viinan ja tupakan vaaroista.
Sensijaan Lauran omin silmin todistettu perhesurman yritys ei ollut kasvatuksellinen myytti vaan omaa lapsuuden kokemustraumaa, jonka naapurissa majaillu Bensonin perheen raivohullu alkoholisti-isäntä tarjosi.
Masters hotellin ja viereisen saluunan ympäristö oli kaikkineen alkoholismin ja köyhyyden kurjistamaa kamaluutta. Viimeisillään raskaana olevan Carolinen oli hankala kiivetä monta kertaa päivässä hotellin rappusia yläkertaan, ja koska Charles oli töiden takia paljon poissa kotoa ja tytöt kotona ihan keskenään, hän vuokrasi varakkaalta hotelliosakkaalta herra Bisbeeltä turvallisemman talon kaupungin ulkopuolelta. Maaliskuun 23. 1877 tuossa pienessä vuokratussa punatiilitalossa syntyi perheen viimeinen jälkeläinen. Lauran pikkusisko sai nimekseen Grace Pearl Ingalls.
Gracen syntymäkoti
Herra Benson
Tämä edellä mainittu herra Benson on sikäli merkittävä hahmo, että hänen panoksensa muokkasi Lauran kirjojen aikajanaa hyvin paljon. Bensonin kaltaisten kavereiden johdosta Laura jätti tämän koko ajanjakson pois kirjoistaan eikä halunnut muistella millään tavoin edes tätä koko kaupunkia.Master hotellin naapurissa asui herra Benson perheineen. Isäntä tunnettiin vakavasti alkoholisoituneena ja arvaamattomana tyyppinä, jolla oli ilmeisesti mielenterveyden kanssa ongelmia ja joka saattoi saada raivokohtauksia ihan yllättäen, eli kyläläisten kuvaamia hulluuskohtauksia. Kerran Laura havahtui hirveään huutoon ja mekkalaan, ja ikkunasta katsoessaan hän näki tien toisella puolella asuneen naapurin isännän taas raivostuneen kännipäissään varsin perusteellisesti. Laura seurasi ikkunasta, kuinka tämä herra Benson ensin jahtasi kirkuvaa vaimoaan kirveen kanssa ympäri taloa ja sitten murhanhimoinen jahti siirtyi ulos pihamaalle. Täällä rouva Benson huusi kurkku suorana apua ja humalainen isäntä huitoi kirveellään aivan kintereillä. Tilanne oli sen verran rajua meininkiä, että muutkin kyläläiset tähän havahtuivat ja menivät väliin, Charles Ingalls mukaan lukien. He saivat kovin harmistuneelta herra Bensonilta lopulta kirveen pois ennen kuin hän ehti hakkaamaan sillä vaimonsa ja kenties koko perheensä hengiltä. Laura muisteli perheen pienten lasten olleen tapahtuman aikaan kotona ja se teki tästä kaikesta lapsi-Lauralle vielä entistäkin karmeampaa seurattavaa. Lauraa ja tilanteeseen väliin mennyttä Charlesia ei epäilyttänyt hetkeäkään, etteikö tilanne olisi johtanut aivan varmasti vähintään yhteen kirvesmurhaan, jollei kylän miehet olisi tilanteeseen puuttuneet.
Tästä selkkauksesta Laura kirjoitti ja tarkasti kuvaili alkuperäisessä elämäkertaisessa käsikirjoituksessa Pioneer Girl, mutta ymmärrettävästi kännihullun suorittama kirvesmurhan yritys ei oikein sitten enää sopinut mukaan kun kirjoitukset muokattiin lastenkirjasarjaksi.
Kyseisestä miehestä tiedetään poikkeuksellisen vähän. Edes lasten lukumäärää tai nimiä ei pystytä todentamaan. Perheen isä ei ollut millään tavoin Ingallsien perheystävä. Lauran autenttisimmasta elämäkerrasta Pioneer Girlin kirjoituksista löytyy maininnat tästä miehestä, ja joiltain muiltakin uskottavilta muitelmilta hänet voi löytää. Vaikka useampikin historiantutkija on yrittänyt hänen tarinaansa tarkemmin selvittää, ei oikein mistään löydy mitään konkreettista. Mistään virallisista arkistoista tai rekistereistä ei Burr Oakin Bensonia löydy. Toki on mahdollista, että Laura muisti (tai tarkoituksella kirjoitti) nimen jollain tavoin väärin.
Se tiedetään, että Bensonilla oli useita lapsia, jotka joutuivat usein pakenemaan kotoaan isänsä raivokohtauksia. Tämä kirvesmurhan yritys oli vain yksi isän perheelleen ja naapureilleen tarjoamistaan elämyksistä. Bensonin kohdalla tämä kirvesjahti ei ollut likimainkaan ainoa perheväkivaltatapaus, jota Ingallsit joutuivat läheltä todistamaan.
Benson oli ilmeisesti kiertelevä työläinen, jonka historiasta ei ole tosiaan löydetty etsimälläkään juuri mitään tietoja. Hänellä oli kylässä juoppohullun maine eikä hän liikkunut samoissa piireissä Ingallsien kanssa vaan oli oikeastaan täysin päinvastainen esimerkki verrattuna Ingallsien vaikkakin köyhään, silti turvalliseen perhe-elämään ja kotioloihin. Häntä ei löydy edes väestönlaskennoista tai kirkonkirjoista, mikä viittaa siihen, että hän ei omistanut maata ja perhe todennäköisesti muutti pois tai hajosi pian Ingallsin muutettua pois Burr Oakista. Perheen rikkoontuminen lienee hyvinkin todennäköinen lopputulema kun huomioidaan alkoholismin ja väkivallan värittämä elämäntapa. Jos kirves-Benson olisi joku kaunis päivä onnistunutkin irtaannuttamaan vaimonsa ja lastensa päät kirveellään, siitä olisi todennäköisesti kirjoitettu jossain paikallislehdissä tai oikeuden pöytäkirjoissa. Niinpä todennäköisin tulevaisuus heillä oli joko kiertolaisena juoppona muuttaminen johonkin hevonkuuseen tai perheen hajaantuminen ihan muuten vain. Virallisista asikirjoista tai koulunkaan rekistereistä ei löydy heidän lapsista mitään mainintaa, joka sekin viittaa siihen, että he olivat kiertelevä köyhä vuokrataloja kolunnut alkoholistiperhe, jonka epävakaa ja turvaton perhe-elämä ei tarjonnut lapsille mahdollisuutta edes koulunkäyntiin. Laura koki perheen äidin olleen vain sivullinen uhri lastensa kanssa. ja ainoa uhka ja vaara heille oli isän alkoholismi ja läikkyvä mielenterveys.
Tämä Bensonien tarjoama realiteetti toisaalta toimi Lauralle shokeeravana herätyksenä siitä, millaista elämä myös voi olla kun asiat eivät menekään ihan nappiin. Toisaalta tällaista touhua aikansa seurattuaan hän varmasti osasi taas entistäkin enemmän arvostaa omien vanhempiensa tarjoamaa kodin turvallisuutta. Heillä oltiin köyhiä ja sairasteltiin ynnä muuta ikävää, mutta koskaan heillä ei sentään tarvinnut juosta karkuun henkensä edestä tai pelätä omia vanhempiaan.
Masters hotellin ja viereisen saluunan ympäristö oli kaikkineen alkoholismin ja köyhyyden kurjistamaa kamaluutta. Tämä herra Benson ei ollut Ingallsien perheystävä, mutta silti tämä kokemus jätti Lauraan pysyvän vakavan trauman ja ajatuksen siitä, kuinka kodin ulkopuolella ihmisten - varsinkin alkoholisoituneisen - arvaamaton käytös voi olla hyvinkin pelottavaa ja vaarallista. Paljon pahempaa kuin mikään luonnonvoima keskellä preeriaa.
Viimeisillään raskaana olevan Carolinen oli hankala kiivetä monta kertaa päivässä hotellin rappusia yläkertaan, ja koska Charles oli töiden takia paljon poissa kotoa ja tytöt kotona ihan keskenään, hän vuokrasi varakkaalta hotelliosakkaalta herra Bisbeeltä turvallisemman talon kaupungin ulkopuolelta. Maaliskuun 23. 1877 tuossa pienessä vuokratussa punatiilitalossa syntyi perheen viimeinen jälkeläinen. Lauran
Ja karkuun!
Charles tahtoi taas jatkaa matkaa kauemmas länteen ja Caroline sekä tytöt puolestaan kaipasivat ystäviään Walnut Grovessa. Pulmana oli vain se, että vuokranantaja herra Bisbee tahtoi vuokransa aina ajallaan uhaten jopa oikeustoimilla, ja kauppa- ja lääkärilaskutkin piti maksaa pois. Näiden jälkeen Charlesilla ei millään ollut varaa ostaa tarvittavia välineitä, jotka olisivat olleet välttämättömiä muuttaessa takaisin Walnut Groveen. Charles ehdotti, että hän olisi maksanut vuokransa jälkikäteen saatuaan asiat sujumaan Minnesotassa, mutta Bisbee ei tähän suostunut. Niinpä heidän täytyi vain jäädä Burr Oakiin keräämään säästöjä.Charlesin hermot kuitenkin kypsyivät hiljalleen ja myöhään eräänä iltana syksyllä 1877 jo nukkumaan menneet tytöt herätettiin. Koko talo oli tyhjä, vankkurit ulkona valmiiksi pakattuna, ja Ingallsit häipyivät Burr Oakista yön pimeyteen. Aamun koittaessa ja velkojien herätessä uuteen päivään, Ingallsit olivat jo kaukana Minnesotan puolella matkalla kohti tuttua ja ystävällistä Walnut Grovea. Toisen kertoman mukaan Charles möi lehmän, maksoi velat Bisbeelle ja vasta sen jälkeen matka alkoi. Niin tai näin, Ingallsit olivat yksimielisesti varsin tyytyväisiä ollessaan jälleen matkalla länteen.
Iowassa he asuivat kaikkiaan melko tasan vuoden, syksystä 1876 syksyyn 1877.
Iowan vanha kongregationalistinen kirkko
Vaikka Laura kirjoitteli vuosien saatossa satoja, kenties tuhansia kertomuksia, tarinoita, kirjeitä ja pakinoita lehtiin, sekä kolumneja ja kirjoja, hän ei koskaan maininnut sanallakaan tästä lapsuutensa ajanjaksosta. Itse asiassa vasta niinkin myöhään kuin 1930-luvulla selvisi Ingallsien edes koskaan asuneen Burr Oakissa. Tällöin Rose alkoi etsiä vanhaa kotia. Kukaan ei tuntunut tietävän mistään Burr Oakin kaupungista ja Rosella meni pitkän aikaa ennen kuin tärppäsi. 1932 hän vihdoin löysi kaupungin ja kaupungista hotellin, ja kirjoitti äidilleen: "hautausmaan männyt ovat paikoillaan ja hotellirakennus ennallaan. Tapasin vanhan tuttavuuden, herra Bisbeen, joka muistaa hyvin kuuluisan tulipalon, sekä Charles Ingallsin ja William Mastersin, joka omisti hotellin..." Pian tämän jälkeen Rose sijoitti erään novellinsa Burr Oakiin ja käytti kaupunkia muutenkin kirjoituksissaan, ja vasta tämän jälkeen kaupunki sai enemmän huomiota osakseen.
Syitä sille, miksi Laura jätti kertomatta tästä elämänvaiheestaan, on useampia. Ensiksikin, Laura kuvaili kirjasarjaansa kahdeksanosaiseksi novelliksi, joka kertoi matkasta nimenomaan länteen, ja jota hän ei halunnut keskeyttää. Muutto Walnut Grovesta itään Iowaan oli eräänlaista häpeällistä paluumuuttoa, johon jouduttiin yleisimmin epäonnistuttua lännessä, ja joka myös Ingallsien kohdalla oli suurta takapakkia.
Tämä vaihe oli heille muutenkin hyvin raskasta aikaa. Perheen poika menehtyi, velkaannuttiin ja sairasteltiin... Lisäksi kustantajien painostuksesta Laura joutui ensimmäisen kirjansa kohdalla kirjoittamaan tytöt pari vuotta todellista vanhemmiksi. Nyt tämä pieni katkos tarinassa auttoi saamaan sarjan jatkuessa automaattisesti lasten iät totuutta vastaaviksi. Ja vielä; Rose kertoi myöhemmin, että kaupunkina Burr Oak muistutti niin kovin De Smetiä, että äidin mielestä ei ollut mitään tarvetta kertoa niistä molemmista. Kirjoistahan peräti viisi sijoittui De Smetiin.
Burr Oak House takapihan puolelta
1970-luvun alkuun mennessä vanha hotellirakennus oli äärimmäisen pahoin ränsistynyt. Ei sähköjä, viemäröintiä, ei vettä. Rakennus oli kaupunkilaisille lähinnä pelkästään purkua tarvitseva rumilus. Ainoastaan neljälle paikalliselle rakennus oli enemmän. He ymmärsivät sen historiallisen arvon ja aloittivat projektin. Vuosia oli yleisesti luultu Ingallsien asuneen edelleenkin majatalona toimineessa American Housessa, joka seisoi kadun toisella puolella. Selvitystyön jälkeen kuitenkin saatiin oikea ränsistys hankittua 1500 dollarin hintaan vapaaehtoisvoimin toimivalle Laura Ingalls Wilder Park and Museum yhdistykselle.
Hotelli oli luonnollisesti kokenut vuosisadan aikana 1870-luvulta lähtien valtavasti muutoksia, mutta restauroinnissa käytettyjen vanhojen valokuvien avulla rakennus kunnostettiin mahdollisimman paljon muistuttamaan Lauran aikaista hotellia. Kunnostustyö vaati valtavasti rahaa. Paljon paikallisten kiinnostuksesta projektia kohtaan kertoo se, että kun kunnostusta rahoittamaan järjestettiin keräys, eräskin paikallinen kymmenvuotias tyttö lahjoitti kaksi lemmikkikanaansa.
Hotellin keittiö
Nopeaan tahtiin Burr Oakista, ja varsinkin sen hotellista tuli yksi turistietappi lisää Lauran polkuja seuraaville. Täällä on järjestetty opastettuja kiertokäyntejä jo vuodesta 1976 lähtien.
Muista sen ajan rakennuksista ei ole enää monikaan pystyssä. Kadun toisella puolella on kuitenkin Pfeifferin talo, joka on säilynyt hyvässä kunnossa. Tyttöjen tiilikoulun tilalle tehtiin jo kauan sitten puurakennus, joka on pystyssä edelleen. Gracen syntymäkoti sai niinikään puiset katteet, mutta lopulta sekin purettiin pois 1970-luvulla. Ingallsien kongregationalistinen kirkko siirrettiin 1900-luvun alussa pääkadun varteen ja siitä muokattiin varastorakennus. Silver Creek virtaa kaupungin läpi aivan kuten Lauran aikaankin. Vierailijoiden suosiossa on myös kukkulan laella sijaitseva hautausmaa, jonne Laura ystävänsä Alice Wardin seurassa usein käveli ruuhkaista kaupunkia karkuun.
Burr Oak sijaitsee erittäin kauniilla paikalla. Kaupunkia ympäröivät tiheät metsäiset kukkulat, joiden välillä soljuu kirkkaita vuoristopuroja. Kanootti- ja vaellusretket, pyöräily, patikointi ja muu luonnossa retkeily on täällä ymmärrettävästi hyvin suosittua.
Kaupungin vanhin kirkko vuodelta 1859