Tositarinat etusivu
Laura Ingalls Wilder
Lauran perhe
Muut ihmiset
Lauran muutot
Kotitalot
Muut tilat
Kirjat
Sekalaiset
Big Woods, Pepin (Wisconsin)
1863–68 / 1870–74
Kuten Dakotan De Smetissä ja Minnesotan Walnut Grovessa, myös Pepinissä Ingallsit asuivat kaksi erillistä ajanjaksoa. Ensin perhe sai täällä alkunsa vuosina 1863–68, ja samaan kotimökkiin palattiin vielä vuosiksi 1870–74.
Ingallsit
Charles ja Caroline Ingalls menivät naimisiin 1860, ja asuttuaan kolme vuotta vuokralla Concordessa, he ostivat maatilan Pepinin Big Woodsista vuonna 1863. Tila sijaitsi noin kymmenen kilometriä Pepinin joenrantakaupungista pohjoiseen. Pepinin kaupunki oli virallistettu vuonna 1855 ja oli vain yksi useista tämän järven rannalle syntyneistä pikkukaupungeista. Pepin-järvi, jonka rannalla siis kaupunki sijaitsi, ei oikeastaan ollut järvi lainkaan vaan viisi kilometriä leveä ja 50 kilometriä pitkä Mississippi joen leveä kohta.Kaksi ensimmäistä lasta syntyi täällä. Esikoinen Mary näki päivänvalon 1865 ja Laura syntyi tässä samassa tukkimökissä 11 kilometriä Pepinistä pohjoiseen helmikuun 7. 1867. Hänen ensimmäinen kirjansa Pieni talo suuressa metsässä kertoo lapsuusvuosista täällä Wisconsinin suuressa metsässä Big Woodsissa – vaikkakin ennen kirjan tapahtumia Ingallsit tekivätkin lähes parin vuoden visiitin Kansasiin.
Huhtikuussa 1868 Charles Ingalls möi tilansa Gustaf Rejnhalt Gustafsonille, joka lupasi maksaa tilan osamaksulla. Ilmojen lämmettyä Ingallsin perhe lähti Pepinistä Missouriin, ja lopulta Kansasiin puuttoman viljelysmaan etsintään.
Ingallsien toinen jakso Big Woodsissa
Intiaanien asuttamalta eteläiseltä preerialta palattiin takaisin Big Woodsiin loppuvuodesta 1870 Gustafsonin pyydettyä kauppojen purkua. Pieni talo suuressa metsässä kirja kertoo tästä jälkimmäisestä Pepinissä vietetystä ajanjaksosta.Laura kirjoittaa kirjassa Luumujen poukama, että he aloittivat Maryn kanssa koulun ensi kertaa vasta vuosia myöhemmin Walnut Grovessa. Todellisuudessa he kävivät jo 1871 Pepinissä hetken aikaa Barry Cornerin koulua, opettajanaan Anna Barry. Samaa koulua kävivät myös useat Lauran kouluikäiset serkut, joita seudulla oli paljon. Yhteensä koulussa oli lukukaudella 1871–72 kaksikymmentä oppilasta, joista suuri osa oli Ingallseja.
Kaikilla Ingallsien kotiseuduilla heidän nimensä löytyy kirkon kirjoista, he osallistuivat aktiivisesti sunnuntain palveluksiin ja olivat käytännössä aina paikalla. Mutta Pepinissä asuessa kirkon seurakuntalaisten joukossa ei ole Ingallsien nimiä. Ilmeisesti he asuivat liian kaukana kaupungin metodistikirkosta eivätkä siksi osallistuneet. Sen sijaan perheellä oli toki tapana pitää omaa raamattupiiriään sekä lausua rukouksia ruokailua aloitellessa ja nukkumaan käydessä.
Muutenkin elämä eristyksissä oli henkisesti rankkaa. Siksi lähimpien naapureiden ja sukulaisten kanssa vietettiin paljon iltoja yhdessä, jotta olisi edes jotain juttuseuraa ja vaihtelua arkeen.
Vaikka elämä täällä oli päällisin puolin turvallista ja rauhaisaa, oli totuus pinnan alla toisenlainen. Pepin oli rajaseutua, jossa saattoi sattua ja tapahtua kutakuinkin mitä tahansa. Lauran ja Maryn koulumatka oli vain parin kilometrin mittainen ja tien piti olla turvallinen lapsien kulkea. Eräs ruotsalainen maahanmuuttaja saapui tälle seudulle etsimään uutta kotia. Hänen saapuessa Big Woodsiin kaksi miestä hyökkäsi kimppuun, ryösti häneltä koko omaisuuden, sitoi köyden kaulaan ja kaupan päällisiksi pieksivät kivääreillä henkihieveriin. Kaiken kukkuraksi tämä kaikki tapahtui kello kolme iltapäivällä keskellä koulutietä, jota Laura alkoi kulkea vain pari viikkoa myöhemmin syyskuun puolessa välissä 1871.
Myös murhia Pepinissä suoritettiin kohtuulliseen tahtiin ja raportoitiin joessa virtaavista ruumiista... Ilmeisesti tällainen oli varsin normaalia toimintaa vaikka ei luonnollisestikaan päivittäistä. Tässäkin valossa ymmärtää oikein hyvin, miksi Caroline huolehti koko ikänsä tyttöjen turvallisuudesta ja halusi asua mieluummin lähellä kaupunkia ja sivistyksen keskellä kuin rajaseudulla.
Pepinin vanha asema ja pääkatu
Syksyllä sato tuotti tarpeeksi, jotta Charles sai ostettua tilan kokonaan takaisin itselleen. Tarkoitus oli saada tila jälleen kokonaan omiin nimiin pelkästään jotta sen saisi myytyä pois. Lunastettuaan lokakuussa Richardsilta puolikkaan takaisin 250 dollarin hintaan, vain pari viikkoa myöhemmin Charles möi koko tilan pois tuhannella dollarilla. Ostaja oli ruotsalainen maahanmuuttaja Andrew Anderson. Perhe pakkasi tavaransa ja muutti Peter ja Eliza Ingallsin luokse. Täällä koko suuri lapsikatras sairastui pahoin tuhkarokkoon, mutta kevääseen mennessä he kaikki paranivat. Kukaties vuosia myöhemmin perhettä koetellut Maryn vakava sairastuminen, sairaskohtaus ja lopulta sokeutuminen johtavat juurensa jopa täältä asti.
Helmikuussa 1874 Ingallsit pakkasivat jälleen vankkurit ja lähtivät Pepinistä lopullisesti yhdessä Peterin perheen kanssa liikkeelle suoraan kohti länttä, suuntana Walnut Grove, Minnesota. Mitään hyvää syytä tälle muutolle ei ollut, sillä täällä Pepinissä asuivat useat sukulaiset, kaikki sen ajan palvelut myllyineen ja kauppoineen ja kouluineen täältä löytyi, samoin kotitalo oli mainiolla viljelysmaalla ja elätti vähintäänkin kohtuullisesti. Tulevalla kotiseudulla ei ollut yhtään mitään. Silti Charlesin halu päästä kauas länteen otti voiton ja taas mentiin.
Pepinin vanhaa satamaa
Rantakivet, joita Laurakin kerran keräili
Rantatietä eteenpäin jatkettaessa, pian tuon Tukholman takana on erityisen komea Maiden Rock. Tarinan mukaan intiaaniprinsessa Winona, joka ei suostunut naimaan isänsä Punaisen Siiven hänelle määräämää soturia, syöksyi tältä näyttävältä jyrkänteeltä mieluummin kuolemaan. Siitä myös paikan nimi Maiden Rock, Neidonkallio. Tarinasta on toki useita versioita, ja saman tyyppinen legenda tuntuu toistuvan monien muidenkin vastaavien kallionkielekkeiden kohdalla, mutta tämä on yksi tunnetuimmista.
Maiden Rock ja joenvartta seuraava kiemurteleva tie
» muutto 1874