Tositarinat etusivu
Laura Ingalls Wilder
Lauran perhe
Muut ihmiset
Lauran muutot
Kotitalot
Muut tilat
Kirjat
Sekalaiset
Montgomery County, Independence (Kansas)
1869–70
Ingallsit kotiutuivat lopulta osage-intiaanien reservaatin laitamille ja virheellisesti luulivat asettuneensa luvallisille maille. Intiaaneilla oli vuotuinen biisoninmetsästyskausi meneillään ja he olivat viikkoja kestäneillä metsästysretkillään. Tällä välin paikalle saapui useita vankkurilasteja täynnä uudisasukkaita, jotka ehtivät perustaa tilansa kielletylle alueelle. Näiden joukossa siis myös Lauran perhe. Juuri tästä hyvin ymmärrettävästä syystä johtuen intiaanien käytös oli rauhatonta, kunnes lopulta hallitus osti maat ja tilanne rauhoittui.
Vaikka Laura oli ainoastaan 2–3-vuotias heidän täällä Kansasissa asuessaan, hän kirjoittaa tästä ajasta kirjassa Pieni talo preerialla perustuen vanhempien ja Maryn muistoihin. Tämä on se mökki, johon naapurissa asunut poikamies, herra Edwards, rämpi yli tulvivan joen tuodakseen Joulupukin puolesta tytöille joululahjat. Laura mainitsee usein myös naapurissa asuneen Scottin perheen sekä tohtori Tannin, joka pelasti perheen malarian kourista. Ingallseilla oli myös naapureinaan osage-intiaaneja, heidän joukossaan ranskaa puhuva päällikkö Soldat du Chêne.
Carrie syntyi heidän täällä asuessaan, vaikka kirjoissa ei siitä olekaan mitään mainintaa. Charles oli kuullut hieman ennen Carrien syntymää huhuja, joiden mukaan alue annettaisiin takaisin intiaaneille, ja uudisasukkaat oli määrä ajaa armeijan voimin matkoihinsa. Hallituksen ja intiaanien välinen tapaaminen oli määrä järjestää elokuussa 1870, mutta siirrettiin syyskuun puolelle intiaanien biisoninmetsästyskauden vuoksi.
Ingallsin perhe lähti täältä hätäisesti ja pakon edessä heti kun vain Caroline ja Carrie olivat tarpeeksi vahvoja matkustamaan Carrien syntymän 3.8.1870 jälkeen. Heidän on täytynyt lähteä kodistaan Carrien syntymän ja hallituksen intiaanien kanssa tehdyn tilojen jakoa koskevan päätöksen välillä. Charles nimittäin oli varma, että heidät tultaisiin ajamaan mailta pois. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa vaan kokouksen tulos oli täysin päinvastainen; intiaanien maat avattiinkin uudisasukkaille, mutta tässä vaiheessa Ingallsit olivat jo matkalla takaisin Wisconsinin Big Woodsiin. Jos Charles olisi malttanut odottaa pari viikkoa, ei perheen olisi koskaan tarvinnut lähteä pienestä talostaan preerialla.
Pieni talo preerialla
Charlesin kaivo
Tänne – kuten monelle muullekin Ingallsien kotiseudulle – rakennettiin vuonna 1977 tarkka kopio yhden huoneen hirsimökistä, joka sisustettiin niin aidoksi kuin vain suinkin mahdollista. Myös Montgomery Countyn muinaishistorialliset 1872 rakennettu Sunnysiden koulu ja vanha Waysiden postitoimisto on siirretty samalle alueelle. Myös koulu on kalustettu ajan mukaisesti mm. aidoilla 1870- ja 1880-luvulla valmistetuilla kirjoituspöydillä.
Alue on pidetty erittäin avarana ja autiona, jotta paikan tunnelma säilyisi mahdollisimman paljon samanlaisena kuin minä Laurakin sen aikanaan koki.
Independence on noin 10 000 ihmisen asuttama tyypillinen preeriakaupunki. Mount Hopen hautausmaalla on ainakin tohtori Tannin hauta, ja Harrisonin hautausmaalla lepäävät Edmund ”kenties herra Edwards” Masonin luut. Päänähtävyys on kuitenkin kaupungin historiallinen museo, jonka kaikki yli 20 huonetta ovat täynnä sekä paikallista ja että Amerikan historiaa.
Pieni talo preerialla on nykyään sisältä täysin samanlainen
kuin millaiseksi Laura sen kirjassa kuvailee