Tositarinat etusivu Laura Ingalls Wilder Lauran perhe Muut ihmiset Lauran muutot Kotitalot Kirjat Sekalaiset |
Pastori Edwin Hyde Alden |
|||
1. Mayflower, Orson Welles, Marilyn Monroe Kun Yhdysvaltoja alettiin asuttaa, kuuluisin ja käytännössä ensimmäinen tutkimusmatkailijoiden perässä määränpäähän saapunut laiva oli nimeltään Mayflower, jonka matkustajat perustivat syksyllä 1620 Amerikkoihin sen ensimmäisen pysyvän siirtokunnan. Laivalla saapui miehistön ohella 102 matkustajaa, joista 45 menehtyi heti ensimmäisen talven aikana. Selvinneiden joukossa oli Mayflowerin palkalliseen miehistöön kuulunut, mutta sittemmin siirtokuntalaiseksi ryhtynyt perienglantilainen tynnyrintekijä John Alden (1599–1687). Hänen kerrotaan olleen ensimmäinen laivalta maihin astunut henkilö.Mayflowerilla saapui uuteen maahan myös 18-vuotias Priscilla Mullens, seuranaan isä, äiti ja veli. Pari veljeä jäi Englantiin. Uuden mantereen olot olivat kovat. Ensimmäisen talven aikana Priscillan koko perhe menehtyi. Vain Priscilla itse selvisi ja jäi yksin. Tullakseen toimeen, hän meni heti keväällä 1621 naimisiin John Aldenin kanssa. He olivat ilmeisesti kolmas uudella mantereella vihitty pari, ja he saivat ainakin kymmenen lasta. Näiden lasten etäisiä jälkeläisiä ovat mm. Yhdysvaltojen toinen presidentti John Adams (1735–1826), Orson Welles (1915–85) sekä Marilyn Monroe (1936–62). Tämä uuden mantereen ensimmäisen siirtokunnan ensimmäinen maihin jalkautunut mies oli myös Walnut Groven pastori Aldenin isoisä suoraan seitsemännessä polvessa. |
||||
2. Lähetyssaarnaaja pastori Alden ![]() Kuten muita aikalaisia, myös tätä perhettä koetteli kohtalon kova koura ankaralla kädellä. Kolme ensimmäistä tyttöä Jane (1825–91), Ellen (1827–1916) ja Mary (1829–1913) olivat kyllä melko pitkäikäisiä, mutta lopuista neljästä pojasta Edwin oli ainoa aikuiseksi elänyt. Isoveljet George (1830–51) ja Horace (1832–1955) menehtyivät molemmat parikymppisinä ehtimättä edes naimisiin ja pikkuveli Henry (1838–41) ei sitten elänyt kuin vajaat kaksi ja puoli vuotta. Perhe asui varsin paikoillaan ja kaikki lapset näkivät päivänvalon samaisessa Windsorin kaupungissa Vermontin osavaltiossa. Opiskeltuaan ahkerasti ja valmistuttuaan mm. mainelaisesta collegesta, Edwin liittyi American Home Missionary Societyyn, kansalliseen lähetyssaarnaajayhdistykseen. Monet seurakunnat lähettivät lähetyssaarnaajiaan merten taakse kaukomaihin, mutta tämä yhdistys panosti rajaseutujen haja-asutusalueella toimimiseen. Hän sai perustaa oman kotikirkon Minnesotan pieneen Wasecan kylään, jonne muuttivat myös vaimo Anna perheen pienen tyttären kanssa. Kotikylästään Alden teki pitkiä matkoja junalla sekä ratsain länteen saarnaamaan milloin missäkin. Hän vieraili säännöllisesti useissa kasvavissa kylissä ja kaupungeissa, näiden joukossa Sleepy Eye ja Walnut Grove. Hän piti saarnojaan rautatielaitureilla, kouluissa, olohuoneissa, missä ikinä milloin vain pystyi ja aika ajoin joutui itse rakentamaan kappelin tai jopa kokonaisen kirkon, johon seurakunnan oli hyvä kokoontua. |
||||
3. Walnut Groven kirkko ja Ingallsin perheeseen tutustuminen ![]() Walnut Grovessa pidettiin saarna tästä lähtien säännöllisesti joka ikinen sunnuntai – tosin itse pastori Alden ei suinkaan voinut olla paikalla kuin satunnaisesti. Walnut Grovehan oli hänelle vain yksi lähetysasema monien joukossa. Laura kuitenkin muisteli, että ne sunnuntait, jolloin pastori Alden oli paikalla, olivat kaikkein parhaimmat! Voimakasääninen ja tummapartainen pastori Alden, joka kutsui Ingallsin tyttöjä maalaistytöiksi (country girls), oli koko muunkin kylän puolesta aina kovasti odotettu ja varsin tervetullut saarnavieras. Pian Alden yhdessä kylän miesten kanssa, mukana ainakin herra Ensign, päättivät rakentaa kaupunkiin sen ensimmäisen kirkon. Tuolta ajalta säilyneistä dokumenteista ei käy ilmi, oliko mainiona puuseppänä ja kirvesmiehenä tunnettu Charles Ingalls mukana rakentamassa kirkkoa, mutta sen sijaan on dokumentoitu tieto hänen antamastaan lahjoituksesta kirkonkelloa varten. Laurahan muisteli kirjoituksissaan, kuinka isä antoi suurella vaivalla säästetyt saapasrahat eli kolme dollaria kirkonkellon rahastoon. Todellisuudessa summa oli huikeasti suurempi; Charles Ingalls nimittäin lahjoitti peräti 26 dollaria 15 senttiä, joka oli tuohon aikaan erittäin merkittävä summa (nykyrahassa puhuttaisiin useista tuhansista euroista). Kirkko valmistui 1874 loppuvuodesta ja vihittiin käyttöön vain viisi päivää ennen joulua. Tähän joulukirkkoon osallistuivat myös koko Ingallsin perhe sekä useita lähetyssaarnaajia, joukossa luonnollisesti myös pastori Alden. Kun Ingallsit palasivat Iowassa vietetyn vuoden jälkeen Walnut Groveen 1877, oli Alden jo jatkanut matkaansa kauemmas länteen. Walnut Grove oli ollut pitkään ilman vakituista pastoria, mutta vihdoin viran oli ottanut vastaan pastori Leonard Moses. |
||||
4. Yllätystapaaminen De Smetissä Sittemmin Ingallsien lähdettyä Walnut Grovesta Dakotaan, he asettuivat talveksi 1879–80 Hopeajärven rannalle paikalle, johon oli määrä perustaa keväällä uusi De Smetin kaupunki. Aikaisin keväällä monien vieraiden joukossa paikalle saapui täysin yllättäen myös Alden ja jälleennäkeminen oli riemua ja koko yön kestäviä tarinoita tulvillaan. Hänelle oli annettu tehtäväksi perustaa uusia kirkkoja juuri tuolle alueelle syntyviin kaupunkeihin yhdessä Dakotan alueen nuoren ylitarkastaja-lähetyssaarnaaja Stewart Sheldonin kanssa.Alden järjestikin Ingallsien asuttamalla maanmittaajien talolla kaupungin ensimmäisen jumalanpalveluksen, joka pidettiin Ingallsien ja Boastin pariskunnan sekä liki parinkymmenen muun vieraan ollessa seurakuntana. Läsnä oli mm. nuori pankkiiri Ruth, joka sittemmin oli Lauran muistelmissa näkyvästi esillä. Caroline ymmärsi, että tässähän tehdään historiaa, ja hän merkitsi muistiin tuon seremonian päivämäärän, joka sattui olemaan karkauspäivä 29.2.1880. Pian Alden kuitenkin jatkoi matkaansa luoteeseen ja hänestä tuli intiaanien edustaja nykyisellä Pohjois-Dakotan alueella. Hän toki palasi De Smetiin useita kertoja pitämään jumalanpalveluksia keskeneräisellä asemalaiturilla ja oli täälläkin aina erittäin odotettu vieras – varsinkin Ingallsin perheen toimesta. Vierailut olivat kuitenkin melko harvoja käyden yhä vain harvemmiksi ja pian paikalle saapuikin pastori Brown, jolla oli suosituskirje itse pastori Aldenilta ja niin hän otti alueen seurakunnan haltuunsa lopullisesti. Tuon suosituskirjeen aitous on sittemmin asetettu erittäin kyseenalaiseksi. Pastori Alden oli ilmeisesti kolmesti naimisissa. Ensimmäinen ja varsin pitkäaikainen vaimo oli Anna Maria Whittemore (1839–n. 1881), jonka kanssa Edwin meni naimisiin 1863. He saivat varmuudella ainakin yhden tyttären ja yhden pojan Frederick William Alden (1873–1955). Pian Annan kuoltua, Edwin mitä ilmeisimmin meni uudestaan naimisiin vuonna 1882 historian kirjoille tuntemattomaksi jääneen tytön kanssa. Kolmas avioliitto solmittiin 1897 ja nyt puolisoksi liitettiin Carrie A. Garrison (s. 1840). He eivät varmaankaan kuusikymppisinä enää saaneet yhteisiä lapsia eikä Carrien aikaisemmista liitoista tai hänen mahdollisista jälkeläisistään ole tarkempaa tietoa. Pastori Edwin Alden kuoli 6.5.1911 Windsorin Chesterin kylässä Vermontin osavaltiossa. |
||||
+. poika Frederick William Alden ![]() Frederick säilyi hyväkuntoisena koko ikänsä. Hän ei liiemmin sairastellut vaan oli virkeä vanhus kaikin puolin – itse asiassa hieman liiankin virkeä. Pastorin poika nimittäin kuoli 82-vuotiaana pudottuaan yli seitsemän metrin korkeudelta. Puusta!
|
||||
tositarinat -
tv-sarja -
elokuvat -
minisarja -
musikaali -
kirjat
|