Kotimatka 1894

sivu 1

sivu 2

sivu 3

sivu 4

sivu 5

sivu 6

sivu 7

sivu 8

sivu 9

sivu 10

Kotimatka 1894
sivu 2  –  päiväkirja

Lähtöpiste
De Smetin keskustaa, kuvattuna n. vuonna 1900

Ensimmäinen merkintä on lähtöä seuranneelta päivältä, tiistailta 17.7.1894:
"Lähdettiin kello 8:40. Viiden kilometrin päässä paljon ohdakkeita, idänotakilokkeja. Vehnäsadon näkymät surkeat. Saavuttiin Minor Countyn rajalle kello 14. Leiriydyttiin lähteelle, jota ei voi pumpata, mutta hevosille ruokapaikka. Vilja on noin 20 senttiä korkeaa. Lämmin tuuli."

Heinäkuun 18.
"Farmarit leikkaavat viljasta heinää. Kello 11:30 ohitettiin Howardin kaupunki mailin verran itäpuolelta. Täällä on hyvin toimivia maatiloja. Ensi vuoden kynnöt on jo tehty eikä pulmia saada tämän vuoden vilja pois tieltä. Surkein näkemämme sato. Ei ruohoa. Seisova vilja on kolmen tuuman korkuista, ruskeaksi palanutta ja kuollutta. Ylitettiin luoteisen rautatien kiskot kello 14:25. McCook Countyn raja ylitettiin kello 17, ajettiin vielä neljä kilometriä ja leiriydyttiin. Iltapäivällä saatiin pieni pöly- ja hiekkamyrsky. Ajettiin vankkurit lähes kiinni toisiinsa emmekä nähneet juuri mitään. Lämmin etelätuuli muuttui kylmäksi pohjoistuuleksi, molemmat voimakkaita. Silti lämpömittari vankkureissa näyttää 39 astetta."

Viljan leikkaaminen heinäksi tarkoitti sitä, että sato oli menetetty. Kun pellot olivat kuivaneet pystyyn ja kuolleet yleisimmin kuivuuteen, viljelijät pelastivat sen mitä pelastettavissa oli. Kun viljapelloista ei kerran ollut enää muuta hyötyä, niistä tehtiin heinää joko hevosille ja muille eläimille pitkän talven varalle, tai sitten sitä saatettiin paremman polttoaineen puutteessa jopa polttaa.

Heinäkuun 19.
Yöllä satoi vettä, aamiaiseksi syötiin paistettua kanaa ja matkaan lähdettiin vasta 9:15. Illalla löytyi hyvä leiripaikka, jossa illastettiin, mutta tiskejä tiskatessa "eräs mies tuli kertomaan meille, että jos maiden omistaja tietäisi meistä, hän saattaisi aiheuttaa harmia. Koska tuo asui aivan kukkulan takana, päätimme siirtyä tien toiselle puolen ja olla siellä kaikessa rauhassa." Niinpä leiri siis siirrettiin. Illalla pari miestä tuli juttelemaan, ja Laura ja rouva Cooley kävivät läheisessä talossa ostamassa maitoa. Lämpötila 33 astetta.

Heinäkuun 20.
Seuraavana päivänä matka jatkui McCookin kaupunkiin, jossa oli ollut ensimmäinen huono vuosi 16 vuoteen. Ihmiset päivittelivät huonoa satoaan, mutta Laura kirjoitti maissisadon olevan paras mitä hän on koskaan nähnyt tähän aikaan vuodesta. Matkaan oltiin lähdetty jo klo 1:10, ja puolen päivän aikaan saavuttiin venäläisten asutusalueelle. "Pysähdyimme erään talon luo vettä varten. Siellä asui idiootti, täysikasvuinen mies, kauhea näky."

Heinäkuun 21.
Lauantaina seurue saapui James joen rantaan klo 14:15. Tänne myös leiriydyttiin, venäläisen leirin tai yhdyskunnan laitamille. He vaikuttivat mukavilta ihmisiltä, mutta Lauraa arvelutti, sillä "Manly (Almanzo) on laskenut siellä olevan 36 suurin piirtein saman ikäistä lasta. Herra Cooley sanoo siellä olevan 50 alle viidentoista ikäistä lasta." He kaikki tulivat leirille, kerääntyivät ympärille ja tuijottivat. Mies, jonka Laura kirjoitti ilmeisesti olleen heimon päämies, kertoi heidän saapuneen tänne viisi vuotta aiemmin ja omistavan nyt peräti 17 kertaa 160 eekkerillistä maata joen varrelta.

Pieni poika tuli Lauran ja rouva Cooleyn luo kalan kanssa ja halusi heidän ostavan sen. Miehet olivat poissa, eikä Emma Cooley ja Laura tienneet mitä siitä kannattaisi maksaa. Lopulta miehet palasivat, tekivät kaupat ja hetken kuluttua sama poika tuli kahden uuden kalan kanssa jälleen kauppoja hieromaan. Hän pyysi niistä 15 senttiä, mutta luopui lopulta kymmenellä.

Illalla Almanzo tappoi käärmeen ja seurue nukahti virtaavan veden solinaan...

Sunnuntai 22. heinäkuuta oli kylpypäivä.
Herra ja rouva Cooley sekä lapset kylpivät joessa. Paul ja George sidottiin köyden päähän kiinni ja siinä pojat sitten yrittivät turvallisesti uida. Myös Rose sidottiin tiukasti köyteen kiinni. Hän ui Emma Cooleyn kanssa Lauran pitäessä rannalla köyden toisesta päästä kiinni. Rose temmelsi lantion syvyydessä edestakaisin ja lopulta istahti vettä leukaan saakka.

Venäläiset lapset ja aikuiset roikkuivat leirin liepeille koko päivän. "He eivät osaa puhua ja ymmärtävätkin vain vähän. He ovat oikein ystävällisiä tuoden meille maitoa ja keksejä ja osoittavat niiden olevan lahjoja." Näin tutustuttiin toisiinsa, kyseltiin nimiä ja venäläisten lapset lainasivat Wildereiden riippumattoa sekä istuivat tuoleilla. "He ovat oikein uteliaita, tutkivat tavaroitamme ja puhuvat niistä kiivaasti keskenään."

Almanzo ja Laura saivat jopa kutsun erääseen taloon kylään, eikä kutsusta tietenkään sopinut kieltäytyä. Laura kuvailee päiväkirjassaan erittäin tarkasti talon sisutusta, ihmisten ulkonäköä ja jopa yksityiskohtaisesti talonväen vaatetusta. Almanzo antoi isäntäväelle lahjaksi yhden nuotiolautasistaan ja selitti eräälle kieltä hieman osaavalle sen olevan palamaton. "Mies sanoo ymmärtävänsä. Hän ei varmaankaan usko, mutta kunhan kokeilee niin saapahan tietää." Heidän tehdessä lähtöä, talon emäntä otti puseronsa alta roikkumassa olleita keksejä ja antoi ne Lauralle. Paras tapa säilyttää niitä on kuulemma paljasta ihoa vasten, mutta Laura mieluummin kietoi ne Almanzon nenäliinaan. "He ovat oikein ystävällisiä ihmisiä", Laura kirjoitti. "Sääli heittää keksit hukkaan, mutta emme pystyneet syömään niitä." ... "Olemme viettäneet mitä miellyttävimmän sunnuntaipäivän ja levänneet."

viikko 1
De Smet – James River, Bridgewater