Kotimatka 1894

sivu 1

sivu 2

sivu 3

sivu 4

sivu 5

sivu 6

sivu 7

sivu 8

sivu 9

sivu 10

Kotimatka 1894
sivu 4  –  kolmas viikko

Heinäkuun 30.
Vaellus jatkui tasan kello 8:00, ja vain kaksikymmentä minuuttia myöhemmin saavuttiin Colfax Countyn rajalle. Eläväinen kiva pikku kaupunki nimeltään Leigh saavutettiin kymmeneltä ja matka kulki aivan kaupungin läpi. Satonäkymät olivat täällä samaa kuin aiemmin, mutta maasto ei ollut enää aivan yhtä mäkistä. Illan leiri pystytettiin Shell Creekin rantatörmälle metsään. "Ihastuttava paikka, jopa parempi kuin leiripaikka Jim joella." Lapset ja perheiden emännät kävivät joen viileän raikkaassa vedessä polskimassa.

Heinäkuun 31.
Yöllä tuuli erittäin rajusti, mutta puut suojasivat leiriläisiä pahimmalta. Puron yläjuoksulla oli ilmeisesti satanut rankasti, sillä veden pinta nousi illasta parikymmentä senttiä.

Liikkeelle lähdettiin yhdeksältä seuraten laakson helppoa ja tasaista tietä. Schuyler saavutettiin puolilta päivin. Täällä vankkurien renkaat oli huollettava, joten kaupungista poistuttiin vasta kolmelta. "Tapasin mielenkiintoisen naisen. Hän tuli luokseni kärryillä ratsastaen ja aloitti kysymällä, eikö ole liian kuuma matkantekoon. Pidin hänestä ja juttelimme pitkään. Hänen miehensä omistaa suuren maatilan Schuylerin pohjoispuolella, mutta he ovat lähdössä lähiviikkoina West Indiesiin. He ovat kanadalaisia, mutta mies on asunut Indiesissä poikana ja puolet elämästään. He olettivat haluavansa elää täällä, mutta eivät viihdykään kuten odottivat...""...hän tahtoi tietää Dakotasta kaiken, ja kaikki mitä hän sanoi kuulosti järkevältä. Hän on vanhempi nainen, skotti uskoakseni."

La Platte joki ylitettiin vajaan kilometrin mittaista pituista siltaa pitkin. Cooleyt jäivät hetkeksi keskustelemaan paikallisten kanssa kaupunkiin eivätkä olleet saapuneet vielä kun Wilderit pystyttivät leirin pian joen jälkeen.

Platte-joen silta

Elokuun 1.
Yöllä satoi hieman. Matkaan lähdettiin kello 8:40 tasaista tietä pitkin, joka muuttui pian puolen päivän jälkeen hyvin mäkiseksi. Leiri pystytettiin Oak Creek puron varrelle tammipuiden keskelle. "Paras leiri toistaiseksi", Laura kirjoitti.

Elokuun 2.
Matkaan lähtö viivästyi, sillä eräs Cooleyn hevosista ontui ja sen jalka oli hoidettava kuntoon. Tavattiin matkaajia, jotka olivat menossa rautateille töihin. Päivämatka jäi tällä kertaa lyhyeksi ja uusi leiri pystytetään varsin lähelle Oak Creekiä.

Elokuun 3.
Matkaan kello 9. Tie oli hyvää ja tasaista Lincolniin, Nebraskan pääkaupunkiin saakka. Lauran silmissä suuri ja kaunis kaupunki alkoi jo pari kilometriä ennen keskustaa hotellilla ja postitoimistolla. Oikeustalo, kaupungintalo sekä vankila olivat Lauran ja Almanzon mielestä valtavan kokoisia rakennuksia. "Näimme kaksi vankia seisomassa portin ulkopuolella raidallisissa vaatteissaan. Heidän takanaan oli autolastillinen uusia kaltereita, varmaankin vankien tekemiä." Korkea kivimuuri ympäröi useita rakennuksia liittäen ne päärakennuksen kanssa yhteen. Pienemmät rakennukset muurien sisäpuolella vaikuttivat olevan jonkinlaisia työpajoja.

Kahdeksan maahanmuuttajien vankkuria seurasi Cooleyn ja Wilderien muodostamaa omaa kolmen vankkurin jonoa pitkin kaupungin katuja. Lincolnissa oli moottorillisia katuautoja. Wildereiden hevoset eivät autoja säikkyneet, mutta Cooleyn hevoset olivat vähällä pillastua pahoin.

Paul ei saanut ajaa kaupunkien tai muiden vaarallisten paikkojen läpi. Tällöin hänen äitinsä tuli toisista vaunuista ja otti ohjat. Kymmenvuotias Paul koki tämän pahana nöyryytyksenä. Myös Rosen mielestä tämä oli väärin, sillä koko matkan ajan Paul hoiti vastuunsa toisesta valjakosta, suurista vankkureistaan sekä mukana matkaavasta pikkuveljestään erittäin tunnollisesti.

Päivän aikana ylitettiin kaikkiaan 11 puroa – tai yksi puro 11 kertaa, Laura ei tiennyt – sekä sivuutettiin Lincolnin luoteispuolella ollut suuri Salt Lake, Suolajärvi. Leiri tehtiin puolentoista kilometrin päähän vankilasta. Lämpötila mukavan viileä 23 celsiusta.

Elokuun 4.
Taas tien päällä varttia vaille kahdeksan. Mukava tasainen tie sivuutti kauniita ja tilavia maatiloja, jotka katsoivat ohi kulkevia kulkureita huolella rakennettujen aitojen takaa. Tien oli määrä seurata puhelinlinjaa Beatricen kaupunkiin asti, josta käännyttäisiin eri suuntaan. Reitti ylitti Little Salt Creekin ja pian perään Big Salt Creekin. Almanzo vaihtoi yhden nuotiomaton ja sai vastineeksi kokonaisen pussillisen omenoita. Sato näytti olevan erittäin hyvässä jamassa, mutta kaikki kertoivat silti olevansa köyhiä eikä tänäkään vuonna kuulemma sadosta tule juurikaan mainitsemisen arvoista.

Matkaa jatkettiin pitkään iltaan kovasta väsymyksestä huolimatta, jotta oltaisiin päästy hyvälle leiripaikalle, mutta paikalle päästyä, vastassa oli pelkkä kuivunut puronuoma – ei ruohoa edes hevosille, vaan pelkkiä hiekkavalleja. Oltiin tultu jo aivan Beatricen kaupungin laitamille.

Elokuun 5. – sunnuntai
Tämän sunnuntaipäivän kohdalla päiväkirjamerkintä on koko kirjan lyhyin. Kaikesta päätellen päivän aikana ei tapahtunut suurin piirtein yhtikäs mittään. Kokonaisuudessaan Laura kirjoitti kirjaan ainoastaan kolme lyhyttä lausetta: "Samaa kuin viime sunnuntaina. Nähtiin viisi emigranttien vankkuria. Lämpömittari hukkui."

viikko 3
Leigh – Beatrice