Tositarinat etusivu
Laura Ingalls Wilder
Lauran perhe
Muut ihmiset
Lauran muutot
Kotitalot
Kirjat
Sekalaiset
Vaikeat talvet
1880–81 ja 1886–87
Kirjassaan Pitkä talvi preerialla Laura kertoo merkittävästä lumimyrskyjen sarjasta, joka lamautti täysin koko De Smetin
kaupungin elämän useiksi kuukausiksi talvella 1880–81. Hänen kuvauksensa on tarkka ja sopii hyvin yhteen muiden sen aikaisten
kertomusten kanssa. Lauran opettaja ja tulevan miehensä sisar Eliza Jane Wilder kuvaa omassa kertomuksessaan tätä talvea hyvin
yhtenevällä tavalla. Uudelleen kirjassa Neljä ensimmäistä vuotta Laura kertoo vielä toisesta kovasta talvesta 1886–87.
1. 1880–81
Tätä talvea pidetään yleisesti uuden mantereen kenties kaikkein pahimpina ja tuhoisimpana.15.10.1880 – lämpimän syksyn jälkeen kolmen päivän lumimyrsky iski Dakotaan. Kiinnitettyään huomiota lintujen aikaiseen muuttoon ja muidenkin eläinten varhaiseen talveen valmistautumiseen, monet viljelijät valmistautuivat pahimpaan. Silti lämpötilan nopea lasku ja äkilliset myrskyt pääsivät yllättämään.
Ensimmäisen myrskyn jälkeen kesti kymmenen päivää ennen kuin rautatie saatiin raivattua auki. Samalla kuitenkin myrskyt jatkuivat ja ennen pitkää tiet ja rautatiet menivät jälleen tukkoon ja raivausyritykset olivat turhia jokaisen myrskyn tuodessa yhä vain lisää ja lisää lunta. Olettaen jokaisen lumimyrskyn olevan lyhytaikainen ja toivoen myrskyjen välillä olevan rutkasti aikaa, monet perheet menehtyivät ohutseinäisiin mökkeihinsä.
Juna jumissa jossain päin Minnesotaa talvella 1881
Ingallseilla oli tuuriakin matkassa, sillä heillä oli kaupunkiin rakennettu uusi puutalo, jossa perhe oli turvassa pahimmalta. Vaikka tytöt eivät olisi halunneet muuttaa talveksi kaupunkiin, Charles älysi kuitenkin niin tehdä ja he kerkesivät pois maatilalta juuri ennen äkillisesti iskenyttä lumimyrskyjen sarjaa. Jopa tässä tukevassa ja suuressa talossa he joutuivat taistelemaan päivittäin pitääkseen lämpöä yllä ja löytääkseen tarpeeksi
ravintoa pahoin ehtyvistä ruokavarastoista. Hiilet ja puut loppuivat pian, mutta Charles ja Laura sitoivat heinästä paksuja köysiä
– eräänlaisia
palmikoita, jotka sitten paloivat hiljalleen antaen lämpöä tarpeeksi.Silti lämpötila sisällä laski usein pakkasen puolelle. Aamuisin jopa keittiössä oleva pesuvesi oli paksussa jäässä. Pienessä ohutseinäisessä ja huterassa mökissään heillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta selvitä talven yli, ja koko Ingallsin perhe olisi mitä todennäköisemmin menehtynyt jo ennen vuodenvaihdetta. Charlesin kaukonäköisyys ja erään intiaanin ennustus pelastivat hyvin varmasti myös Lauran hengen.
Eliza Jane Wilder puolestaan pelastui äitinsä päättäväisyyden ansiosta. Äiti nimittäin sattui olemaan kylässä juuri ensimmäisen lumimyrskyn iskiessä, ja hurjasta lumentulosta kauhistuneena pakotti loppukesästä asti pahoin sairastelleen tyttärensä mukanaan kotiin Minnesotaan heti kun rautatie saatiin vielä lokakuun puolella raivattua hetkeksi auki. De Smetiin jäädessään, muutenkin sairastellut ja huonokuntoinen Eliza Jane olisi mitä todennäköisemmin menehtynyt talven aikana.
Eliza Jane kertoi myöhemmin kuinka hänen naapurinsa eli kuukausia pelkästään jauhamalla kahvimyllyssä vehnää mössöksi ja sekoittamalla sitä veteen saaden siitä syötäväksi kelpaavaa velliä, jonka avulla hänen perheensä selvisi pahimmasta. Eikä heilläkään ollut muuta poltettavaa kuin heinä ja valoa ei tupaan saatu kuukausiin kerosiinin ja riepujen loppuessa jo ennen joulua. Toinen perhe taas eli koko talven syömällä pelkästään keitettyä naurista.
Hedelmiä, lihaa, sokeria, maitoa tai ylipäänsä juuri mitään terveydelle välttämättömiä ravintoaineita ei siis saanut mistään yli puoleen vuoteen. Ymmärrettävästi tämä heikensi ennestään mahdollisuuksia selviytyä talvesta, ja niidenkin kohdalla jotka selvisivät, vakavat puutostilat ja pitkittynyt aliravitsemus jätti jälkensä. Esimerkiksi Lauran pikkusisko Carrie oli koko elämänsä erittäin pieni ja hentorakenteinen, ja on helppo löytää yhteys nopeimmassa kasvuiässä olevan tytön kasvun pysähtymisen ja puolen vuoden pahan aliravitsemuksen välillä. Samasta kärsi myös itse Laura. Hänkin säilyi hentona koko ikänsä ja kasvoi (eri tietolähteiden mukaan vaihdellen) ainoastaan 145–152 sentin mittaan.
Huomattavaa talvessa on se, että lumimyrskyt olivat lähes tauottomia kestäen huhtikuun puoleen väliin. Kiskot olivat paksun lumen ja jään alla, ja ensimmäinen juna saapui De Smetiin kuitenkin vasta toukokuun 10. päivä tuoden mukanaan ruokatarvikkeita, polttoainetta, siemenviljaa – ja kotitilalleen palaavan Eliza Janen. Pahoin aliravittu kaupunki sai lihaa, mausteita, sokeria, suolaa, teetä, kahvia, hedelmiä, vihanneksia ja säilykkeitä ja heräsi hiljalleen horroksestaan.
+. Pelastusjuna?
Niin, erään tiedon mukaan ensimmäinen avustusjuna oli kuin paikallisten insinöörien pakkaama. Juna saapui siis pelastamaan kuolemankielissä riutuvaa kaupunkia. Nälkäkuoleman partaalla olevat ihmiset ihmiset avasivat vaunun oven – vain löytääkseen vaunullisen maatalouskoneita ja tarvikkeita. Seuraava vaunu samaten. Ja ilmeisesti vielä kolmaskin. Auraa, hevosenkenkää, polttoainetta, hiiliä, öljyä, korjaustarvikkeita, työkaluja, nauloja. Koko juna tuntui olevan täynnä kyllä sinänsä hyödyllistä tavaraa, jota tarvittaisiin kevään koittaessa, mutta joka ei auttanut akuuttiin ruuan puutteeseen tippaakaan.Viimeisestä vaunusta paljastui kuitenkin kaikkien helpotukseksi muona-apuakin, kaikenlaisia säilykkeitä, vihanneksia, lihaa ja jonkin verran muuta ruokaa, jonka avulla kaupunkilaiset jaksoivat vielä siihen saakka kunnes seuraava vähän järkevämmin lastattu juna toisi kunnolla ruokaakin.
2. 1886–87
Säätiedot kertovat kesän 1886 olleen poikkeuksellisen kuuma sekä kuiva. Pitkälle lokakuuhun oli leutoa eikä lainkaan hallaa. Kuitenkin huomioitiin lintujen tavallista aikaisempi syysmuutto. Piisamit ja majavat rakensivat epätavallisen paksuja talvimajoja. Tarkkailijat panivat merkille "oudon valon, joka heijastui korkeista untuvapilvistä sekä sumun, joka loi epämiellyttävän, luonnottoman tunnelman. Ainoastaan kirkkaimmat tähdet loistivat sumun läpi ja kuunvalo oli utuinen".Vuosi oli ollut hyvä karjatilallisille, jotka olivat onnistuneet vahvistamaan karjaansa vuoden aikana. Kuiva ruoho syttyi kuitenkin monin paikoin tuleen tuhoten vakavasti heinävarastoja. Palot oli yleisiä, mutta niistä selvinneillä vaikutti olevan erittäin hyvä tulevaisuus edessään.
16.11.1886 lumimyrskyt iskivät Montanaan ja Wyomingiin siirtyen itään. Myrskyt palasivat aika ajoin jouluun saakka, jolloin oli lyhyt tyyni kausi. 9.1.1887 alkanut erittäin rankka myrsky kesti kymmenen päivää ja lämpötila laski pahimmillaan jopa -43 asteeseen. 28.1. alkoi taas uusi lumimyrsky, joka raivosi tauotta kolme päivää. Viimeistään tällöin tuhansittain karjaa paleltui kuoliaaksi; pahoin paleltuneet ja nälkiintyneet eläimet vaelsivat kaupunkiin, elivät roskilla ja söivät ja nuolivat mökkien seinistä ravinteita. Vähänkin sivummalla ohutseinäisissä mökeissään asuneet ihmiset paleltuivat erittäin todennäköisesti kuoliaaksi, sen sijaan paksuseinäisiin turvemajoihin majoittuneilla oli paremmat mahdollisuudet selvitä talven yli.
Maaliskuussa maan hidas sulaminen alkoi. Peräti 90% kaikesta karjasta Kanadan rajalta Coloradoon saakka oli kuollut. Useat karjatilalliset palasivat lyötyinä ja rahattomina takaisin itään. Ne jotka jäivät, kasasivat sen mitä aliravitusta karjastaan oli jäljellä ja keräsivät kuolleiden eläinten luut myydäkseen ne lannoitteeksi.