Tositarinat etusivu
Laura Ingalls Wilder
Lauran perhe
Muut ihmiset
Lauran muutot
Kotitalot
Kirjat
Sekalaiset
Keittiötavat
Lauran kirjojen tarinat liittyvät usein tavalla tai toisella ruokaan. Usein kuvaillaan erittäin tarkasti ruuan hankintaa, valmistusta,
tarjoilua jne. Varsinkin kauimmaisilla läntisillä asutuksilla ei voinut luottaa mihinkään muuhun kuin omaan osaamiseensa, joten
käytännöllisesti katsoen kaikki ruoka oli itse tavalla tai toisella hankittava. Ingallseillakaan ei ollut yleensä ruokaa mitenkään liikaa.
Koska Laura varmasti vietti lapsuudessaan pitkiäkin aikoja lähes nälkiintymisen rajamailla
– varsinkin pitkien talvien ja satojen
epäonnistumisten aikaan – silloin kun ruokaa kerrankin oli tarpeeksi, se sai hyvin suuren huomion. Tästä syystä Lauran mieleen jäikin
elävästi juhla-ateriat, jolloin sai syödä napansa täyteen.
1. Keittiö ja olosuhteet
Uudisasukkaiden kuten Ingallsien koti oli rakennettu yleensä yksinkertaisesti. Ensimmäisten asukkaiden oli vaikea saada rakennustarvikkeita
eikä ollut aikaakaan rakentaa muuta kuin välttämätön, joten tuvan muodosti yksi ainoa huone. Tämä oli siis samalla kertaa olohuone, makuukamari,
lastenhuone ja myös keittiö. Kokonainen oma tila, jossa valmistettaisiin ainoastaan ruokaa, oli ylellisyys, josta vain harvat emännät Lauran
lapsuuden aikaan saivat nauttia.Jos talossa sattui olemaan keittiö kuten Lauran isoäidillä, ei sitä nykyään sellaiseksi edes tunnistaisi. Juoksevasta vedestä ei ollut puhettakaan. Oli vain sankoja, vateja ja erilaisia purnukoita, joihin kannettiin kylmä kaivovesi. Jääkaapit, pakastimet, hellat sun muut nykyisin itsestäänselvyydet kuuluivat ainoastaan rikkaimpien perheiden kotiin. Almanzon lapsuudenkodista nämä löytyi, mutta ei Lauran. Pakastimet ja jääkaapit vaativat jääkellarin, ja tällaisen rakentaminen oli uudisasukkaille täysi mahdottomuus.
Hella oli noihin aikoihin yleistymässä, mutta sellaisen kantaminen mukana matkalla länteen ei ollut järkevää. Yleisin hella oli painava kamiinamainen valurautainen möhkäle. Polttopuun laatu ja määrä sääteli lämpöä; koivu ja muut tuoreet puut paloivat hitaasti ja matalalla lämmöllä, ja tammi sekä saarnipuu paloivat kirkkaasti antaen lämpöä paljon enemmän. Lämpömittarina toimi oma käsi. Esimerkiksi leivontaa varten uuni oli sopivan lämpöinen silloin kun kättä uunissa pitäen pystyi laskemaan kahteenkymmeneen, mutta ei pidemmälle... Tällainen hella syrjäytti avotulella paistamisen kuitenkin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
2. Säilöntä
Astioille ja muille keittiövälineille sekä mausteille oli olemassa ruokakomero. Se saattoi olla joskus jopa oma pieni huone, mutta useammin se oli ainoastaan rivi hyllyjä. Nämä tuli olla lämmittämättömässä tilassa ja suojattu kärpäsiltä esimerkiksi virittämällä kangas tiiviisti eteen. Täällä saatettiin säilyttää myös saman päivän maitoa sekä viikon leivonnaiset.Jääkellarin puuttuessa oli tyydyttävä tavalliseen kellariin. Sinne roudan alapuolelle ja suojaan auringolta kuskattiin tuoreet hedelmät ja vihannekset. Kuivattavat sipulit ja kurpitsat sekä lihat taas ripustettiin ullakolle (jos sellainen oli) viileään ja kuivaan. Tuoreliha oli kuitenkin hankalin säilöttävä. Kylminä aikoina liha voitiin säilöä ulkoeteiseen, jossa saattoi olla sopiva lämpötila ja kosteus. Usein liha kuitenkin valmistettiin ruuaksi vielä samana iltana.
3. Valmistus
Ruuan valmistus oli perheen naisille valtava urakka. Työvaiheita riitti koko päiväksi. Isäntä metsästi lihan, mutta emännän tehtävä oli
valmistaa se ruuaksi. Astioidenpesuun ja ruuan valmistukseen käytettävä vesi oli haettava ulkoa. Usein kaivosta, mutta pahimmillaan
hyvinkin raskaan maaston takaa lähteestä tai purosta. Padat ja muut astiat oli hangattava puhtaaksi hiekalla ja savella.Monilapsisessa perheessä urakka alusta loppuun oli suorastaan järkyttävä. Jos emännän päivittäisiä tehtävää vertaisi nykyajan ammatteihin, tehtäviin kuului ainakin siivoojan, kokin, leipurin, myllärin, pienviljelijän (kasvimaan hoito), teurastajan, lihanleikkaajan, kotieläinten hoitajan, lypsäjän, tiskaajan, pesulanhoitajan, lastenhoitajan, opettajan ja taas siivoojan työt. Ja lähes kaikki tämä oli tehtävä päivittäin ilman minkäänlaista koneellista apua. Mitä tahansa teitkin, aina oli vettä lämmitettävä ja samalla pidettävä tulta ja pieniä lapsia silmällä. Isännän aika ja energia meni metsästyksessä ja maanviljelyssä, eikä pienimmistä lapsistakaan juuri apua ollut. Tosin lasten vanhetessa emännän taakka keveni tietyiltä osin.
4. Ravinto
Tärkein ravinnonlähde oli maissin ohella riista ja muut luonnon antimet. Perheen isän ansastus- ja metsästystaidosta riippui kuinka
usein saatiin tuoretta lihaa. Samoin asumus oli valittava muutenkin edes jollain tavalla elättävältä maalta, jonka lähettyvillä oli
hyvä olla marja- sekä kala-apajia. Lähes kaikki riista oli hankittava kesän ja syksyn aikana, ja säilöttävä huolella talven varalle.
Myös sadon oli syytä onnistua, mikäli aiottiin saada pimeinä vuodenaikoina monipuolista ravintoa.Tyypillisin Ingallsien pääateria oli lihapitoista; paljon tärkkelystä ja sokeria, mutta vähän varsinaisia ravinteita. Ravinto-opista ei ollut tuohon aikaan kukaan koskaan kuullutkaan. Vitamiinien, hivenaineiden sun muiden puutostilat olivat täysin tuntematon käsite. Ingallsit tiesivät ainoastaan, että jos ruokavalio oli niin vaihteleva, että ruoka maistui suussa ja viehätti silmää, se todennäköisesti oli myös terveellinen.
Tytöistä ainoastaan Mary ehti kasvaa nopeimman kasvuvaiheensa hyvän ja monipuolisen ravinnon parissa, kun taas Laura ja varsinkin Carrie kärsivät rankoista olosuhteista huomattavasti enemmän. Laura oli hyvin lyhyt ja pienikokoinen, mutta Carrie oli häntä vielä huomattavastikin hentoisempi. Pääasiallinen syy tähän varmaan löytyy juuri vaikeista olosuhteista, joihin kuului mm. lähes nälkäkuoleman partaalla vietetty pitkä talvi 1880–81. Nuorin tytöistä, Grace, taas oli vain parin vuoden ikäinen perheen jo asettuessa lopullisesti aloilleen. Jo tätä ennenkin Ingallsit ehtivät elämään parin vuoden ajan seudulla, jolla monipuolinen ravinto oli helpommin saatavilla, joten tytöistä Grace oli ravinnon suhteen epäilemättä parhaassa asemassa.
Peurat, antiloopit, piisamit, saukot, kalat, minkit, majavat, kalkkunat, metsäkanat ja jopa puhvelit käytettiin ravinnoksi. Monet
uudisraivaajat metsästivät kaiken, minkä kykenivät kiinni vain saamaan, ja siksi useat ihmisiin tottumattomat eläimet tapettiin pian
joko kokonaan tai lähes sukupuuttoon. Esimerkiksi villikalkkunat metsästettiin niin loppuun, ettei vuosisadan vaihtuessa näistä
enää ollut riistaksi.Intiaanien kanssa vuosituhansia tasapainossa elänyt puhveli eli biisoni on myös oiva esimerkki. Pohjois-Amerikan puhvelikanta oli vielä puoli vuosisataa aiemmin ollut noin 50 miljoonaa yksilöä. Hyvän käsityksen kannasta saa jo siitä, että kun lauma ryhtyi ylittämään Missourijokea, ylitys kesti tauotta kolme vuorokautta. Erään biisonilauman kooksi laskettiin hämmentävä 16x12 kilometriä! Kuitenkin hevosten yleistyminen metsästyksessä, uudet aseet ja tekniikat sekä puhvelinkaataminen eräänlaisena uudisraivaajien muotivillityksenä saivat aikaan sen, että jo vuoteen 1885 mennessä puhvelikanta oli käytännöllisesti katsoen kokonaan hävitetty. Ilman radikaaleja toimenpiteitä laji olisi kuollut sukupuuttoon jo paljon ennen vuotta 1900.
Charles Ingalls oli tässäkin asiassa kaukaa viisas. Hän opetti lapsilleen, että mikäli joessa on vain vähän kaloja tai metsässä niukasti peuroja, kannattaa mieluummin nähdä hieman nälkää ja syödä sitä mitä helpoimmin löytää, kuin tappaa metsästä viimeisetkin riistaeläimet ja joutua pian tien päälle ravinnon puutteen vuoksi.
Sian- ja kananliha taas olivat suuren työn takana kuten erilaiset maitotuotteetkin. Samoin leipään tarvittavat jauhot oli joko ostettava kaupoista (jollaista ei saattanut olla mailla halmeilla) tai jauhatettava myllyssä (joka sekin saattoi olla luvattoman kaukana). Omasta viljasta tehty leipä olikin suurta herkkua silloin kun sellaista sattui saamaan.
5. Viljelmät
Vihanneksia oli Lauralle lapsuudessa tarjolla vain Big Woodsissa. Siellä heillä oli oma kasvimaa, jossa kasvatettiin kesäkurpitsoja,
porkkanoita, kaalia, perunoita ja monia muita vihanneksia. Yksi ikävimmistä asioista muutossa länteen olikin se, että kukoistava
kasvimaa oli jätettävä ja toivottava sellaisen kasvattamisen onnistuvan uudellakin seudulla. No eipä onnistunut. Ennen tämän kasvimaan
viljelyä he olivat syöneet käytännössä koko vuoden pelkkää pienriistaa ja maissia. Muuton jälkeen sama toistui. Plum Creekin kasvimaa
alkoi kasvaa, mutta ennen ensimmäistäkään satoa heinäsirkkaparvi söi kaiken. Ja seuraavana vuonna jälleen. Tulevina vuosina kevätpakkaset
ja rastaat tekivät kiusaa niin, ettei mainittavampaa vihannessatoa syntynyt juuri koskaan.Viljely jo sinänsä oli erittäin vaikeaa ja paljon tuurista kiinni. Myös maaperä on noista ajoista muuttunut oleellisesti – tuolloin maaperä oli täysin koskematonta ja villiä eikä suinkaan helppoa viljeltävää. Koskematon maa saattaa kuulostaa periaatteessa ihanteelliselta, mutta todellisuudessa oli kaikkea muuta. Maa oli monissa paikoissa tiivistynyt vuosimiljoonien aikana aivan kivikovaksi, eivätkä edes teräksiset aurat aina pystyneet siihen. Kirveelläkin maata pilkkoessa pelkkä maa-aines saattoi lyödä kipinää.
Lannoitteet, välineet ja tietotaito, joilla nykyisiä kotipuutarhan kasvattajia hemmotellaan, oli tuohon aikaan tuntematonta. Kaikki oli itse opittava, usein pettymysten kautta. Siksi vihannespitoiset ruoat olivat Ingallseille erittäin harvinaisia eikä Laura saanut vielä varhaisnuoruudessakaan oikeastaan koskaan tarpeeksi näistä nauttia.
6. Karkit, limskat, purkat...
Lauran lapsuuden aikaan oli Englannissa ja Amerikassa perustettu ensimmäisiä karkkitehtaita. Pian myös läntisille rajaseuduille kulkeutui
ensimmäiset pennin karkit, joita Laura kuvailee kirjoissaan. Nämä olivat nykykarkkeihin verrattuna suurin piirtein kaikki saman makuisia
vaikka eri laatuja löytyikin. Lauran suosikki oli legendaarinen punavalkoraitainen piparminttupötkö. Kymmenisen vuotta myöhemmin
markkinoilla oli jo suklaapäällysteisiä ja jopa erikseen paperiin käärittyjä karamelleja.Purukumi oli jo intiaaneille tuttu. Tosin on epäselvää omaksuivatko intiaanit pihkan imeskelyn vasta valkoisten yllyttäminä vaiko jo aiemmin, mutta kuusen pihka oli kuitenkin esikuvana purukumin synnylle. Laura tutustui purukumiin ensimmäisellä junamatkallaan.
Popcorn eli paukkumaissi oli myös Ingallsin lapsien herkkua. Tosin tätäkin nautittiin hyvin eri tavalla kuin nykyisin. Päälle saatettiin kaataa lämmintä vaahterasiirappia tai maitoa. Varmasti myös maku on osin muuttunut maissin jalostuksen myötä, mutta periaate valmistuksessa on edelleen sama. Joko hiilloksen päällä pidettiin pitkävartista rautakehikkoa, jonka sisälle laitettiin maissinjyvät tai sitten liedellä kuumennettiin rautakattilassa maissia rasvassa.
Coca-Cola yleistyi vasta Lauran aikuisiässä, mutta ennen tätä oli ollut suosittua limpparia erilaiset maustetut soodavedet. Koivu- ja juurioluet olivat yleisiä, mutta ensimmäinen Lauran maistama limppari oli inkiväärijuoma, jota hän sai maistaa heinäpellolla työskennellessään. Tämä oli makuelämyksenä Lauralle ikimuistettava.
Kahvi taas oli aikuisten keskuudessa suosittua, mutta luonnonmullistusten seurauksena kahvin hinta nousi pilviin. Britit vaihtoivat välittömästi kahvin teeksi, mutta amerikkalaiset säilyivät kahvin ystävinä. Vaikka muutot lännessä olivat vaikeita ja vankkureissa hyvin vähän tilaa, eivät Ingallsit tehneet yhtään muuttomatkaa ilman kahvimyllyä.
7. Karja ja kotieläimet
Monilla uudisasukkailla oli oma pieni karjapiha. Mitä enemmän muutit, sitä vaikeampi tällaista oli pitää, ja Ingallsit muuttivat erittäin paljon. Lehmät olivat tärkein omaisuus. Näistä sai maitoa myytäväksi, voita kirnuttavaksi, vasikoita kasvatettaviksi sekä myyntiin ja lihakin oli erittäin proteiinipitoista.
Nykylehmät lypsävät pitkälle viedyn jalostuksen ansiosta jopa kahdeksan kertaa enemmän kuin Ingallsien lehmät, mutta sekin saatu pieni maitotilkka oli suuressa arvossa. Ennen kuin kauppiaat saivat rajaseuduille kuljetettua kasviöljyjä, olivat lehmät myös ainoa rasvan lähde. Sikoja kun ei tuohon aikaan ollut kuin rikkaimmilla farmareilla. Villisiat olivat kokonaan eri asia ja näitä pidettiin enemmänkin riista- kuin kotieläimenä.
Hevonen tai härkä oli hankittu auttamaan töissä. Kanat taas vaativat lehmien ohella hyvät olot selvitäkseen talvesta ja se merkitsi jälleen lisätyötä niin isännälle rakennusten tekemisessä kuin myös emännälle tilojen hoidossa. Kanoista oli toki paljon hyötyäkin. Munia pystyi käyttämään maksuna kaupassa ja tietysti kananliha ja munat olivat myös erittäin tervetullutta vaihtelua pienriistalle.
Vaikkeivät Ingallsit koskaan olleetkaan mitään rikkaita karjankasvattajia, oli heillä Lauran naimisiinmenon aikoihin kuitenkin puolen tusinaa lehmää, hevosia ja pieni kanala. Lauran ja Almanzon omasta kotoa nämä kaikki tietysti puuttui.
8. Kauppatarvikkeet
Kaupat olivat joskus varsinaisia huijareiden paratiiseja. Tuolloin ei ollut kuluttajansuojasta ollut edes puhetta ja kahvin seassa saattoi olla värjättyjä papuja. Maissijauhoja saatettiin lantrata sahanjauhoilla ja maustepurnukoissa saattoi olla enemmän pieniä kiviä kuin itse pippuria. Jos pitkä kauppamatka lähimpään sekatavaraliikkeeseen tehtiin esim. kahdesti vuodessa ja siihen oli laitettu suurin piirtein koko kesän säästöt, tällaisen yllätyksen löytäminen vasta kotiin palattua saattoi hieman koetella huumoria. Sen vuoksi kauppoja tietyllä tavalla karsastettiin ja pyrittiin olemaan mahdollisimman omavarainen kaiken suhteen.Kauemmilla seuduilla ei tietenkään ollut kauppoja kun ei ollut juuri asiakkaitakaan. Toki melko nopeasti asutuksen mukana levisivät myllyt, sahat ja rautatiet, ja tietty kaikkein ensimmäisenä uusille seuduille saapui se sekatavarakauppa. Jotta uudisraivaajan uusi talo olisi saatu kestävään kuntoon, pelto kynnettyä ja vaatteet parsittua, tarvittiin aura, neuloja, lankaa, kirves, saha, lasia ikkunoihin, ansatarvikkeita ja ehkä jopa pyssy ja siihen luoteja ja ruutia. Kaikki nämä oli mahdotonta valmistaa itse ja oli turvauduttava kaupan antimiin.
Koska uudisasukkailla oli rahaa erittäin vähän tai ei ollenkaan, tavarat oli hankittava joko luotolla, vaihtokauppana tai maksettava työnteolla. Yleisimmin vaihtokauppaan käytettiin ansaan saatujen eläinten nahkoja. Myös viljasatoa saatettiin vaihtaa suoraan esim. sokeriin tai jauhoihin, mutta jopa tuhka kelpasi kauppiaille. Sitä kun pystyi myymään taas eteenpäin vaikkapa paperinvalmistajille.
Vaikka jotkut viljelivät maissia, ei hyvästäkään sadosta ollut hyötyä jollei lähistöllä ollut myllyä. Siksi yleisin ja lähes kaikkeen sopiva ravintoaine eli maissijauho hankittiin pääasiassa kaupasta. Myös puhdas siirappi, sokeri, suola, monet muut mausteet ja teet olivat saatavissa ainoastaan kaupasta.
Kaupoista saattoi löytää aterian lisukkeeksi myös erilaisia säilykkeitä. Itse asiassa 1800-luvun loppupuolisko oli varsinaista säilyketehtaiden kulta-aikaa. Läntisille rajaseuduille kuljetettiin purkitettuina katkarapuja, ostereita, eksoottisia hedelmiä ja muita erikoisia ravintoaineita, joita ei muuten olisi lännessä saatu kokea koskaan. Myös Ingallsit törsäsivät näihin turhuuksiin halutessaan hemmotella itseään. Lapsille oli vuoden kohokohta päästä kauppaan itse valitsemaan makeisia, ja Charles saattoi palkita itsensä hyvästä sadosta aidolla havannalaisella sikarilla.
9. Pöytätavat
Ruokaillessa – kuten tuohon aikaan muutenkin – olivat käytöstavat todellakin kunniassa. Tavallista oli, että lapset seisoivat vieressä eivätkä saaneet puhua ellei heitä varta vasten puhuteltu. Ingallsin perheessä ei tosin oltu aivan näin ankaran ja ehdottoman kasvatuksen kannalla. Heillä lapset saivat jopa istua pöydässä (milloin kaikille vain oli tarpeeksi tilaa) ja heidän kanssaan jopa keskusteltiin.Silti Ingallsinkin lapsilta vaadittiin käytöstapoja, joihin nykynuoret eivät sopeutuisi kirveelläkään. Ruoka suussa ei tietenkään saanut puhua, lisää ruokaa ei saanut edes pyytää eikä vanhempia keskeytetty kertaakaan. Samaten ruoan arvostelu oli täysin anteeksiantamatonta käytöstä eikä pöydästä edes tahdottu poistua ennen kuin vanhemmat olivat lopettaneet.
Aterian jälkeen lapsille kuului poikkeuksetta ilman erillistä kehotusta siivota pöytä ja auttaa emäntää tiskeissä.
Lauran keittiö Rocky Ridgessä